Heippa kaikille! Siitä on jo liian pitkä aika, kun kirjoitin viimeksi. Palasin pari päivää sitten Ryttylän seikkailultani ja nyt pidän pienen paussin ennen seuraavaa seikkailuani. Saatte kuulla lisää kesän seikkailuistani - Savonlinnasta, oopperajuhlien taiasta ja LIFE-leirin ihmeistä. Let´s get inspired!
Jälleen kerran ihanan maukas ja HELPPO resepti. Nämä sämpylät valmistuvat käden käänteessä. Aamulla voi nukkua pitkään ja leipoa tuoreet sämpylät uuniin. Helppoja, hyviä ja vegaanisia!
Maailman helpoimmat vegaaniset sämpylät (ilman hiivaa):
9 kpl:
3 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja (tai vaikka ruisjauhoja)
1 rkl leivinjauhetta
1/4-½ tl suolaa
2 rkl sokeria (siirappia)
2½ dl kylmää vettä
(pari porkkanaa)
soija/kaura/mantelimaitoa
auringonkukansiemeniä
1. Lämmitä uuni 200 C
2. Sekoita kuivat aineet ja vesi keskenään.
3. Raasta porkkanat ja lisää sekaan.
4. Tee lusikoiden avulla pyöreitä sämpylöitä ja asettele uuninpellille
5. Voitele sämpylät soija/kaura/mantelimaidolla ja ripottele päälle auringonkukan siemeniä (tai muita haluamiasi siemeniä)
6. Paista uunissa 12-15 minuuttia niin pitkään kun sämpylöiden pohjassa on vähän väriä
7. Anna sämpylöiden hieman jäähtyä ennen tarjoilua. Sämpylät voi täyttää oman makunsa mukaan tai syödä vaikka margariinin kera. Vain mielikuvitus on rajana! Ja eikun syömään!
Hello everyone! It has been too long time when I wrote there. I came back from the adventure of Ryttylä a few days ago and now I´m going to have a little break from adventures. You will hear adventures I had this summer - about Savonlinna, the magic of Opera festival and LIFE-camp later. Let´s get inspired!
Again, I will share a lovely, tasty and EASY recipe. These rolls are made very quickly. Easy, good and vegan!
The easiest vegan rolls (without yeast) :
9 rolls:
5 dl flours (you can also replace some of flours with rye flour)
1 tablespoonbaking powder
1/4-½ teaspoon salt
2 tablespoon syrup (or sugar)
2½ dl cold water
1. Warm up the oven to 200 C
2. Mix dry substances and water
3. Shred carrots and mix all together
4. Make round rolls using spoons and put them to baking tray
5. Lubricate rolls with soya/wheat/almondmilk and sprinkle sunflower seeds on the rolls (or other seeds)
6. Fry in the oven about 12-15 minutes, as long as the bottom of the rolls have some colour
7.
Let rolls cool a little before serving. You can full rolls with anything you like. And enjoy!
Luin eräänä päivänä kaiken maailman julkkisjuttuja ja tietoja eri näyttelijöistä ja laulajista. Julkkiksista eli toisin sanoen täysin TAVALLISISTA ihmisistä, jotka moni ihminen tietää (muttei oikeasti tunne). Joskus kuitenkin "julkkiksen" ja "tavallisen" ihmisen raja hälvenee. Ikään kuin olisi kaksi maailmaa, julkkisten maailma ja tavan tallaajien maailma. Jostain syystä ihmisiä kiinnostaa julkkisten elämä. Minuakin. Välillä myös tuntuu, että julkkiksiin suhtaudutaan eri tavalla kuin tavallisiin ihmisiin. Toki joihinkin julkkiksiin on syytäkin suhtautua eri tavalla - kunnioittaen, sillä he ovat voineet tehdä todella paljon töitä unelmiensa eteen. Se on aina kunnioittamisen arvoista (riippumatta siitä onko julkisuudessa vai ei).
Julkkikset ovat myös ihmisten motivaattoreita. Tarinoita siitä, että itsensä pystyy elättämään tekemällä asiaa, jota rakastaa. Ja että unelmistaan voi tehdä totta, vaikka aluksi se tuntuisi mahdottomalta. Heistä jotkut ovat tehneet "mahdottomasta" (mikään ei ole mahdotonta) mahdollista. Se motivoi ja inspiroi ihmisiä. Niin sen kuuluukin olla.
Julkkikset tekevät jotakin sellaista, joka saa heidät ihmisten tietouteen: maalaavat, näyttelevät, laulavat ja niin edelleen. Suurin osa tekee sitä mitä rakastaa ja tahtomattaan on ihmisten tietoisuudessa. Kuka tahansa voisi olla julkkis, sillä julkkikset ovat vain ihmisiä. Ihmisiä ,joilla on omat epävarmuutensa, pelkonsa ja haaveensa. Ihmisiä, joilla on omat ensirakkautensa ja sydänsurunsa, epäonnistumisensa ja onnistumisensa. Siitä sain inspiraation kirjoittaa tämän runon/kirjoituksen. Toivottavasti se inspiroi myös sinua.
haaleita rosoreunoja
lähes haihtuneet
ompeleet auki
solmuja
kiiltokuvia, clitteriä päällä
lapset keräävät tarra-arkkeihin
samoja rosoreunaisia mallinukkeja kauppojen näyteikkunoilla
internetin moniulotteisessa maailmassa
viivoja ympyröitä kädenliikkeitä naamalla
piilopaikkoja
peitettyjä naarmuja kolahduksia kaatumisia
-ei sellaista ole olemassa!
-ei tapahtunut!
mutta entä kun sataa ja maalit valuvat kasvoilta
kuka on sitten kuka ja mikä on mikä
moniulotteiset maailmat kieppuvat ympäri
ja päättävät luopua kiiltokuvista
-hus mene pois!
aina voi aloittaa alusta
sanotaan
piirtää vain aukaistuja solmuja
maalata spiraaleja ja puolikuita jotta voi muistaa että kuu ei loista vain kauniille
spiraalit eivät pyöri vain tietyille
ne pyörivät kaikille
ja näyteikkunat joiden takana seisovat vain maalaamattomat
kahdella jalalla valmiina kaatumaan jotta voivat taas nousta
valmiina pakenemaan jotta voivat palata
aina yhä uudestaan jotta spiraaleilla ja puolikuilla olisi tarkoituksensa
niiinkuin meillä kaikilla
Oli jo todella kovat vieroitusoireet kirjoittamisesta (believe me). Lisää kirjotuksia on tulossa ja ihanan maukkaita vegaanireseptejä ;)
Ihanaa ja inspiroivaa tulevaa päivää JUURI SINULLE <3
One day, I read different kind of things about singers and actors, about celebrities in other words about ORDINARY PEOPLE which many people identify (but not know personally). But sometimes boundaries of celebrities and "ordinary people" disappears. Like there would be two worlds. The world of celebrities and the world of ordinary people. For some reason people are interested in life of celebrities. Including me. Sometimes I feel that people react to celebrities in a different way than to "ordinary" people. For sure people can react differently to them - appreciate some celebrities because many of them have worked hard towards their dreams. It´s always worth appreciating for (regardless of whether a person is a celebrity or not).
Celebrities are also motivators for people. Stories about having a living doing what you love. That you can make your dream come true even if it feels impossible at first. Some of them have made impossible possible. It motivates and inspires people. That´s how it should be.
Celebrities do something which is why they are recognized by people: they paint, act, sing and so on. I think many of them do what they love and don´t actually want to be recognized by people. Anybody would be a celebrity because celebrities are just human beings. People who have their own insecurities, fears and dreams. People who have their own first loves and heartbreaks, failures and successes. That´s what inspired me to write this poem/writing:
pale crackedges
almost faded
sewings open
nodes
gloss photos, clitter on it
children are collecting them to their sticker sheets
same crackedged mannequins in the shop windows
on the multi-dimensional world of internet
lines circles handmoves in the face
hiding places
hided scratches knocks collapses
-they aren´t real
-not happened
what about when it´s raining and paintings drain from faces
who is then who and what is what
multi-dimensional worlds spin around
and decide to relinquish gloss photos
-go away!
one can always start over
that is said
draw only opened nodes
paint spirals and half moons so we can remember that moon doesn´t shine only for beauties
spirals don´t spine only for specific ones
they spine for everyone
and shop windows in which there are only non-painted
standing with two feet ready to fall so they can rise
ready to run away so they can come back
all over again so spirals and half moons have their meaning
as we all have
Hopefully it inspires you too. I had very big withdrawal symptoms
from writing. Fortunately more writings are coming and delicious and yummy vegan
recipes. I wish FOR YOU a lovely and an inspiring day <3 Make most of
it!!!
Keep searching. Keep moving forward. Keep getting to know yourself more deeply. Keep learning to love yourself more deeply. Keep loving and accepting other people. Keep getting to know new things. Keep trying new things. Keep fulfilling your dreams. Keep growing.
And never give up. Defeated isin´t the one who fails time after time. Defeated is the one who gives up. Because when you give up, you stop growing. You stop learning.
And winner isin´t the one who always is in the first place. Who always wins. Winner is the one who never gives up even in the moments he loses. Winner is the one who learns when he is defeated and enjoys when he wons. Winning and losing aren´t opposites. They are different wavelengths. Other one feels more bad and the other one feels better. But it doesn´t mean that winning is good or losing is bad. They are just different kind of experiences that make us feel different feelings. They are opportunities to get to know ourselves more deeply. To acknowledge why in many cases losing feels bad and winning feels good. Keep winning. Keep losing. Keep living without being afraid of failures. You will definitely fail if you live fully. But only people who fail can success. They know that failing is an opportunity to grow. To feel new feelings. To get to know oneself better. To feel alive. And don´t be afraid to do things that you love. It will be definitely the most scaring thing to do. That´s why it feels so good. That´s why you will learn the most of it. Feel your fear, say hi to it, hug it and accept it. Do things that you love even if you feel like vomiting. And take the first step towards you dreams. The step that makes your heart beat soooo fast that you want to run away. But still, take it. Because that step will lead you to a great adventure. Adventure that will definitely shake you and your life. You won´t be the same. Your life won´t be the same. But you keep growing. You keep living fully. You keep feeling alive. You keep being alive, like the Redwood tree.
A little booster, encouragement and inspiration for the new week! You know what? I´m living a half of the Summer in Savonlinna. I´m an acting assistant in Opera festival there. And my practices will start tomorrow. Woaaah how exciting. Let´s see what will happen.
Have a weirdo, chilled and lovely weekie <3
Katsottiin kaksoisiskoni kanssa (kyllä minulla on kaksoisisko, muttei olla identtisiä:D) vanhoja kuvia tietokoneelta. Kuvia, joista jotkut oli otettu kymmenen vuotta sitten. Oli jännä, miten jotkut muistot tuntuivat kuin olisivat tapahtuneet eilen. Muistan sen hetken, kun pelattiin ilmakiekkoa siskon kanssa Gran canarialla. Tai tavattiin kadulla geishaksi pukeutunut nainen ja otettiin hänen kanssaan yhteiskuva. Ysin päättäjäiset, jolloin minulla oli mekko vinossa. Matkan Loro Parkkiin, jossa eläimet ovat kuin näyteikkunan vaatteita. Ihmiset katsovat häkitettyjä eläimiä ja räpsivät kuvia, kun valaat hyppäävät voltteja. Silloin se tuntui hauskalta ja kivalta, nykyään ajatuskin tuollaisesta paikasta kauhistuttaa. Eläimet on viety Loro parkkiin ihan vaan huvin vuoksi ja ihmisen nautinnoksi. Tai Halloween juhlat, joihin leivoin harmaita kuppikakkuja. Synttärit ja pikkujoulut, joita vietettiin meidän "mafian" eli kaveriporukan kanssa. Herkut, mafioosan, syvälliset keskustelut elämästä, tulevaisuuden pohtiminen, halit ja suklaatee. Suklaatee. Ei vitsit se maistui hyvältä, onneksi sitä löytyy vieläkin ystäväni kaapista. Jotkut muistot tapahtuivat viisi vuotta sitten, jotkut viikko sitten.
Tuntuu jännältä katsoa vanhoja kuvia, joissa näytän söpöltä ja kauniilta. Mutten silloin tuntenut itseäni kauniiksi. Tai ajatellut, että vaatteeni ovat söpöjä. Monissa kuvissa myös paistaa ujous, jännittyneisyys ja herkkyys. Pelko siitä, mitä mieltä muut ovat minusta. Pelko tuomituksi tulemisesta. Välillä on hyvä miettiä, mitä on tapahtunut menneiden vuosien aikana. Mitä sinussa on tapahtunut. Mitkä asiat ovat muuttuneet. Mitkä pysyneet samanlaisina. Ajattelitko liikaa muiden mielipiteitä vai Je ne regrette rien?
Oli myös ihana nähdä ujoutta. Tiedän ainakin, etten siinä vaiheessa piilotellut sitä. Minulla ei ollut vielä silloin kovaa kuorta, jonka taakse olisin kätkenyt ujouden ja herkkyyden. Oven, jonka taakse jäävät pelko ja jännitys. Ovi, joka on lukossa. Tunnelukko. Myöhemmin pelko toisten tuomitsemisesta ja hyväksynnän hakeminen saivat minut lukitsemaan tunteeni. Se oli aikaa, jolloin "olin" kova. En oikeastaan itkenyt toisten aikaan tai näyttänyt jännitystä tai pelkoa. En halunnut, että muut huomaisivat, että minä olenkin "heikko". Että minua pelottaa ihan hirmuisesti se, että hyväksyvätkö muut minut. Rakastavatko muut minua. Se oli syy, miksi minulle muodostui ovia, tunnelukkoja. Se oli tapa hakea hyväksyntää ja rakkautta itseni ULKOPUOLELTA, mikä tarkoittaa sitä, että rupesin toimimaan miten muut halusivat minun toimivan. Olin sellainen kuin ajattelin muiden haluavan minun olevan. Joistakin tunteista tuli sallittuja ja joistakin kiellettyjä. Esimerkiksi ilo ja tyytyväisyys olivat sallittuja tunteita kun taas viha, jännitys, pelko ja häpeä olivat kiellettyjä tunteita. Kun tunsin jännitystä, aukaisin oven, puhalsin sen oven taakse ja lukitsin oven tiukasti. Ajattelin ,että jos tunnen jännitystä tai pelkoa, muut eivät tykkäisi minusta. Tai vihaa ja ärsytystä. Muuthan eivät olisi enää minun kavereitani. En ollut siis "sujut" itseni kanssa tai rehellinen itselleni. Hain niin kovasti rakkautta ja hyväksyntää, että olin valmis olemaan joku muu. Joku, joka ei ole inhimillinen. Rooli. Maski.
Ongelma oli se ,että hain rakkautta ja hyväksyntää itseni ULKOPUOLELTA, toisista ihmisistä. Silloin hyväksyntä ja rakkaus ovat hyvin huteralla pohjalla. Perusta on tehty hiekasta. Sen voi puhaltaa helposti pois eikä jäljelle jää mitään. Silloin itsetunto on riippuvainen toisista ihmisistä. Itsetunto romahtaa, jos muut eivät tykkää ja kohoaa jos muut tykkäävät. Se on hyvin raskas rooli ylläpitää. Niin raskas, että minun piti valmistautua pitkään siihen, että pystyin pitämään sen roolin yllä. Jotta näyttäisin onnelliselta.
Muistan kuinka lukion kakkosvuoden keväällä elämä rupesi ensimmäistä kertaa avartumaan eri näkökulmasta. Oli minun ja kaksoisiskoni 18-vee synttärit. Ihanat ystäväni olivat tehneet meistä hauskat videot ja hommaneet meille yllätyslahjat. Myöhemmin menin sydän kurkussa ostamaan elämäni ensimäiset siiderit. Minua jännitti niin ,että koko kehoni melkein tärisi. Minulla ei ollut edes passia mukana vaan pokkana näytin kela- ja opiskelukorttia. Ja sain kuin sainkin hommattua ekat siiderini. Sen jälkeen menimme uimaan alasti extemporella syrjäisemmälle uimarannalle ja juomaan siiderit. Muistan ,että sen kokemuksen jälkeen tajusin miten mahtavaa on tehdä asioita out of blue ja seikkailla. Minusta tuli täysi-ikäinen (Ei aikuinen. En kyllä vieläkään tunne olevani aikuinen vaikka olenkin täysi-ikäinen) ja jokin loksahti sisälläni. Samaisena kesänä päätin ,että abivuonna rikon rajojani ja teen jännittäviä juttuja. Menin myös ekaa kertaa Ilosaarirockiin vapaaehtoistyöntekijäksi keräämään roskia kesällä . Se oli mahtava muisto, sillä tutustuin tyyppiin joka abivuotensa jälkeen lähti kaverinsa kanssa ajamaan pyörillä pariksi kuukaudeksi Eurooppaan. Sain myös kuulla hänen mahtavia liftaus- ja dyykkaustarinoitaan.
Hain Joensuun Ylioppilasteatteriin abivuoden syksyllä. Muistan kuinka pääsykokeissa minua jännitti niin paljon, että kynäni tärisi kun kirjoitin yhteistietojani. Mutta samaan aikaan se päivä oli yksi elämäni mahtavimmista. Tanssimme, improsimme, juttelimme siitä, mitä mielenterveyshäiriöitä kullakin Nalle Puh hahmolla on (ihan oikeasti :DDD), joimme PALJON teetä ja juttelimme syvällisiä juttuja tähtitaivaan alla. Siitä jäi sellainen tunne, että suuria asioita tulee tapahtumaan. Energia virtasi koko kehossani ja tunsin olevani elossa. Niin elossa, että olisin voinut halata jokaista vastaantulevaa ja juosta satoja kertoja talon ympäri. Elämänenergia. Energia, joka alkaa virtaamaan kun ihminen tekee jotakin uutta tai rikkoo rajojaan. Tekee jotakin todella jännittävää ja pelottavaa. Ja juuri siitä syystä tuntee olevansa elossa. Pystyvänsä mihin vain. Päädyinkin näyttelemään klovnia Pisarat lyhytnäytelmässä. Se oli uskomaton kokemus. Sain olla pelle! Siitä syntyi todellinen rakkaus klovneriaa kohtaan. Miten ihanaa on olla pellenä, näyttää avoimesti kaikki tunteensa lavalla. Pelätä suunnattomasti. Ujostella ja peittää kasvonsa. Yleisö tykkää siitä. Aitous on hassua.
Lauloin ja näyttelin myös koulumme musiikkinäytelmässä mummoa, joka oli kuolemassa. Siinäkin pääsin ylittämään rajojani, sillä lauloin näytelmässä. Se oli aivan ihanaa. Tanssin ja lauloin siitä ,kuinka mummo oli nuorempana kohdannut saksalaisen sotilaan ja rakastunut. Heidän kohtaamisensa kesti koko kesän ajan, rakkaus loppuelämän. Mummolla oli ollut aviomies ja lapsia, mutta siitä huolimatta nuoruuden rakkaus ei koskaan haihtunut. Se oli kirjailtuna mummon tekemään pitsiliinaan. Hänen hartaimpaan tavaraansa. Oli ihanaa elää sellainen tarina. Tarina sodan ajan rakkaudesta ja siitä, kuinka yksi kohtaaminen voi muuttaa koko elämän. Mummolla oli myös viisaita ajatuksia. Hän mietti, mitä toivoa jos näkee tähdenlennon. Jos näkisit tähdenlennon, mitä toivoisit? Lisää elinpäiviä, onnea, terveyttä, rakkautta...aikaa?
Samana syksynä tutustuin myös upeisiin ihmisiin ja rupesin käymään Vapaa seurakunnan nuortenilloissa. Menin nuorteniltoihin ja ylistysten aikana itkin. Itkin suunnattomasti ja puhdistin itseäni. Jumala puhdisti minua. Muistan senkin, kun aluksi en uskaltanut nousta tanssimaan ylistysten aikoihin. Sitten eräänä kertana nousin ja tanssin vaan musiikin tahtiin. Olin täynnä rakkautta enkä välittänyt mistään muusta kun tanssista. Tanssin vain.
Päätin jo abivuoden syksyllä, että pidän välivuoden. Siitä huolimatta tulevaisuus ahdisti. Mitä teen välivuonna? Millaisen ammatin haluan? Entä jos en pystykkään päättämään tulevaa opiskelupaikkaani. Miten elää ilman rahaa - kirjaa lukiessani tajusin ettei kyse olekaan ammatin valinnasta. Oikeastaan ammattikin on vain määritelmä jonkinlaisella toiminnalle. Joku musisoi ja häntä kutsutaan muusikoksi. Joku leipoo ja häntä kutsutaan leipuriksi. Olin miettinyt koko ajan väärää kysymystä. Kysymys ei ollut siitä ,mitä haluan olla isona. Millaisen ammatin haluan. Kysymys on siitä, mitä RAKASTAT tehdä. Eikä sen tarvitse olla ammatti. Miten haluat TOIMIA? Mitä HALUAT tehdä?
Minulla oli myös vaikeuksia valita yksi TOIMINTA. Haluan laulaa, näytellä, tanssia, joogata, kirjoittaa, lukea, juosta, kokeilla kaikenlaisia lajeja, surffata, purjehtia, opiskella kieliä, psykologiaa, filosofiaa ja muita tieteitä, vaeltaa, matkustaa, valokuvata, askarrella, tehdä vapaaehtoistöitä, oppia soittamaan kitaraa, oppia sirkusta...Kunnes tajusin, ettei kyse ole yhdestä toiminnasta. Ymmärsin, ettei minun tarvitse sitoutua yhteen toimintaan loppuelämäkseni. Minun ei tarvitse esimerkiksi hakea muusikoksi, esiintyä lavoilla ja ansaita elantoani sillä tavalla. Tajusin, että voin perehtyä erilaisiin toimintoihin ja vaihtaa erilaisten toimintojen välillä. Voin vaikka opiskella teatteria, laulamista, tanssia ja joogaa. Minun ei tarvitse olla näyttelijä, laulaja, joogi tai mikään muukaan. Voin tehdä sitä, mitä kullakin hetkellä haluan. Voin käydä vaikka Kiinan ja Arabian kielikursseilla ja samaan aikaan opiskella tanssia. Kyse ei olekaan siis ammateista vaan siitä, että tekee sitä mitä rakastaa. Siitä, että voi kehittää itseään monin eri tavoin määrittelemättä itseään yhden toiminnan ihmiseksi. "Minä olen poliisi. Minä taas olen maalari." Voi vaikka todeta, että minä tykkään maalata, mutta olen myös paljon muutakin kuin maalari. Eikä kaiken tarvitse olla maksullista. Voi vaikka näytellä Ylioppilasteatterissa, opiskella kieliä kirjaston materiaaleilla, käydä ilmaisissa tanssiworkshopeissa, opiskella muusikoksi konservatoriolla, kirjoittaa blogia ja/tai päiväkirjaa tai vaikka jakaa uusien ystävien kanssa taitoja. Jos joku osaa tanssia, hän voi opettaa sitä muillekkin. Ystävä voi vaikka osata hepreaa, laulamista, kitaran soittoa, rakentamista, kvanttifysiikkaa, jogloorausta, runojen kirjoittamista tai nimetä kaikki muumilaakson hahmot. Kokkaustaitoinen kaveri voi kokata kaverilleen. Kaveri voi taas opettaa hänelle melonnan alkeita ja lainata hänelle kajaakkia. Samalla mielikuvitus kehittyy, kun saa miettiä luovia keinoja kokeilla erilaisia juttuja (myös ilman rahaa).
Rikoin siis abivuonna rajojani ja samalla tutustuin itseeni syvemmin, mikä tarkoittaa sitä että lukkoja avautui lukko toisensa jälkeen. Pinnan alta rupesi paljastumaan pettymystä, surua, pelkoa ja jännitystä. Tunteita, joita olin visusti piilotellut. Omia tunteitaan ei kuitenkaan pidä piilotella tai peitellä. Muuten ei ole rehellinen itselleen ja jää paitsi ihanista tunnekokemuksista. Jotkut tunteet saattavat tuntua epämielyttäviltä. Siitä huolimatta jokainen tunne on välttämätön ja kertoo jostakin. Tunteet voivat paljastaa lapsuudessa peiteltyjä pelkoja tai kertoa esimerkiksi lähestyvästä vaarasta. Yksinkertaisuudessaan tunteet ovat kuitenkin hauska elämys. Miten ihana onkaan tuntea. Tuntea häpeää, iloa, surua, kateutta, pelkoa, vihaa...vaikka kaikki tunteet eivät TUNTUISIKAAN miellyttäviltä.
Itseeni tutustuminen johti siihen, että rupesin etsimään rakkautta ja hyväksyntää ITSESTÄNI. Rupesin rakentamaan sellaista perustaa, jota tuuli ei voi pyyhkäistä tai sade pilata. Perustaa, joka perustuu itse-rakkaudelle (ITSE-rakkaus=rakkaus, joka lähtee syvältä itsestä). Ja toki minun tilanteessani myös Jumalan rakkaudelle. Jumalan ehdottomalle hyväksynnälle ja rakkaudelle. Minun ei enää tarvinnut peitellä väsymystä, vihaa, katkeruutta, häpeää tai mitään muutakaan tunnetta. Pystyin nimeämään tunteeni ja tuntemaan ne. Tuntea, miltä esimerkiksi viha tuntuu. Onko se painava vai kevyt tunne. Tuntuuko se miellyttävältä vai epämiellyttävältä. Millasia ajatuksia se herättää. Mitä enemmän avaa oviaan, sitä syvemmin oppii tuntemaan ja rakastamaan itseään. Rakkaus pääsee virtaamaan vapaasti avatuista ovista. Ja sellainen rakkaus lähtee itsestä ja loistaa koko ympäristöön.
Toki itsensä rakastaminen ja tutustuminen on elämän mittainen prosessi. Minulla on vielä tunnelukkoja, jotka kaipaavat avaamista. Eikä pelko ja jännitys katoa minnekkään, sillä ne ovat tunteita. Lyhytkestoisia tunteita. Tunteet tulevat ja menevät, mutta niihin suhtautuminen muuttuu. Aina on mahdollisuus tutkia itseään lisää, kokeilla uusia TOIMINTOJA, opetella rakastamaan itseään lisää, olla välittämättä vähemmän muiden mielipiteistä jne.
Oli lauantai 4.6. Paljon on muuttunut. Paljon on tapahtunut. Minun lakkiaiseni. Pääsin laulamaan toista kertaa lakkiaisissa. Viime vuonna lauloin Samuli Edelmanin Mahdollisuus biisin. Silloin minua jännitti niin paljon etten uskaltanut fiilistellä musiikin tahtiin. Tällä kertaa lauloin yhden lempilauluistani, Olavi Uusivirran Nuori ja kaunis - biisin. Ja tällä kertaa jännitti myös, muttei se haitannut. Fiilistelin silti ja annoin mennä. Sehän oli viimeinen esiintymiseni siinä koulussa.
Pääsin lukion läpi. Lakkiaispäivä oli ohi vilauksessa. Vasta seuraavana päivänä ymmärsin, että nyt se on ohi. En enää nää samoja ystäviä niin usein. Lähden maailmalle ja muutan pois kotoa (josta kerron myöhemmässä postauksessa lisää). Vasta kun on "hyvästien" aika ,ymmärtää kuinka tärkeitä ihmisiä onkaan elämässä. Kuinka ihania muistoja kokikaan. Ja silloin haluaisi palata niihin muistoihin. Halloweenjuhliin, Ganarian matkoille ja lavalle laulamaan elämän mahdollisuuksista. Silloin haluaa mennä sanomaan ystävilleen ,miten rakkaita he ovat ja halata heitä. Sen vuoksi kannattaa nauttia joka hetkestä täysillä. Kertoa rakkailleen, kuinka tärkeitä he ovat. Halata pitkään. Jutella monia tunteja ilman kiireitä ja kalenteria. Itkeä ja nauraa toisen seurassa. Olla läsnä. Sillä yleensä ihminen katuu eniten sitä, mitä ei TEHNYT tai sitä mitä ei SANONUT. Mutten tekisi mitään toisin tai vaihtaisi yhtään mitään. Kaikki tapahtui niin kuin sen oli tarkoitus tapahtua. Sain sanottua monia kertoja kuinka tärkeitä ystäväni ovat ja halattua monia kertoja. Eikä ystävyys jää tähän. Rakkaushan ei katso aikaa eikä paikkaa. Rakkaus vaan on.
Oletko sinä sanonut rakkaillesi kuinka rakastat heitä tai mitä heissä rakastat. Oletko halannut heitä pitkään tai kuunnellut, kun heillä on ollut murheita. Oletko ollut läsnä. Oletko tehnyt asioita, joita rakastat. Nou hätä, joka päivä voi aloittaa alusta. Joka hetki voi aloittaa alusta. Joka hetki voi halata!
Rakkauden täytteistä päivää kaikille <3! Lopuksi vielä lakkiaisfiilistelyä ja vähän nuoruuden tuulia.
"olet nuori ja kaunis
mutta kuka se on kun huutaa
keksinyt ruudin
mutta kuka se on kun ampuu
koivun oksa hiljaa hakkaa ikkunaan tuuliko
se on kun huutaa vai onko se joku muu"
Ps. lakkiaisista tulee kuvia myöhemmin ;) And I will translate this post later!
Tein omiin synttäreihini vegaanisia mokkapaloja. Täältä pesee maukkaat ja vatsalle ystävälliset mokkapalat. Hyvä tapa hemmotella itteensä!
Mokkapalat
4 dl vehnäjauhoja
3 dl fariinisokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
100 g Tummansinistä Keiju-margariinia
2 dl kasvimaitoa
0,5 tl pikakahvijauhetta
Sekoita
kuivat aineet. Pehmitä margariini esimerkiksi mikrossa ja lisää
jauhojen joukkoon. Liota pikakahvijauhe kasvimaidon joukkoon ja sekoita
kasvimaito jauhojen joukkoon (mikäli haluat, voit käyttää myös 0,5 dl
valmista kahvia ja 1,5 dl kasvimaitoa). Sekoita nopeasti tasaiseksi ja
levitä tasaisesti uunipellille. Paista 175 C-asteessa 35 min, tai kunnes
levy on kypsä. Valmista kuorrute levyn paistumisen aikana.
Kuorrute
4 rklvettä
0,25 tl pikakahvijauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
4 dl tomusokeria
Sekoita
vesi, pikakahvijauhe ja kaakaojauhe. (Voit käyttää veden ja
pikakahvijauheen tilalla 2 rkl vettä ja 2 rkl valmista kahvia.) Lisää
tomusokeri pienissä erissä ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrute hieman
jäähtyneen paistetun taikinalevyn päälle ja anna jähmettyä. Leikkaa
terävällä veitsellä sopivan kokoisiksi paloiksi ja tarjoile.
Resepti on Kamomillan Konditori blogista: http://www.kamomillankonditoria.com/2009/09/mokkapalat.html
I did these vegan mocha squares to my brihtday. There you can have a tasty and a stomach friendly recipe. It´s also a good way to indulge yourself! Vegan mocha squares
4 dl wheat flour
3 dl brown sugar
2 tbsp baking powder
2 tbsp vanilla extract or vanilla sugar
3 tsp cocoa (dark)
100 g margarine (without milk)
2 dl soya/wheat/coconut/almond milk
0,5 tbsp instant coffee powder
Mix dry ingredients together. Soften the margarine for example in a microwave and mix them with flours. Soak instant coffee powder with plant milk of your choice and mix plant milk with flours (you can also use 0,5 dl coffee and 1,5 plant milk. I did with coffee which I like more than a instant coffee powder.). Mix quickly together and spread the dough flatly to a baking tray. Fry in a temperature of 175 C for 35 minutes or when the plate is ripe. Make the icing after roasting the plate.
4 tsp water
0,25 tbsp instant coffee powder
3 tsp cocoa (dark)
4 dl icing sugar
Mix water, instant coffee powder and cocoa (You can also use 2 tsp water and 2 tsp coffee instead of instant coffee powder which I did.) Add icing sugar in little batches and mix it. Spread the icing to a chilled and baked plate and let it be. Cut the plate in suitable pieces and serve. And of course enjoy!
The recipe is from the Kamomilla´s conditory blog: http://www.kamomillankonditoria.com/2009/09/mokkapalat.html
