Kaikki alkoi 20.5 , jolloin täytin myös 19-vuotta. Muutama päivää ennen breikkiä sain kuulla, että pääsen kimppakyydillä Ryttylään. Jee, Jumala hoiti kyydin minulle! Päätin, etten varaa juna- tai bussilippuja vaan rukoilen, että Jumala hoitaa minulle kyydin. Luottamus kantoi hedelmää. Kaverini nappasi minut kyytiin ja näytti minulle Ohvanassa sijaitsevat portaat. Hän harrastaa porrasjuoksua ja kertoi minulle harrastuksestaan. Minä halusin myös kokeilla porrasjuoksua, joten kävelin hänen perässään portaat. Sain myös kuulla, että Suomessa ja muualla maailmassa järjestetään porrasjuoksukisoja. En ollut aikaisemmin kuullut moisesta, aikas siistiä.
Matkamme jatkui, kun noukimme kyytiin kolme muuta matkustajaa. Kaksi heistä tunsin entuudestaan ja yksi heistä oli minulle tuntematon [sillä hetkellä].
Ensimmäinen ihme tapahtui automatkan alussa. Isosiskoni soitti minulle ja sanoi, että voitti Hyve&Paheen arvonnasta vegaanijuustoa. Hän sanoi, että minä saisin valita juuston itselleni. Se oli uskomatonta ja vieläpä minun syntymäpäivänäni. Tiesin, että tämä matka tulee olemaan merkityksellinen, jos kerta heti alkumatkasta tapahtuu tuollainen ihme. Plus ilmaista vegaanijuustoa, olin kiitollinen ja innoissani.
Ajomatka meni nopeasti syvällisiä ja randomeita juttuja jutellessa. Se on uskomatonta, kuinka yhden automatkan aikana oppii tuntemaan ihmisiä syvemmin. Siksi kannattaakin matkustaa mieluummin kimppakyydeillä, sillä siten tutustuu vielä paremmin ihmisiin. Ja autossa keskustelut ovat monesti odottamattomia, syvällisiä ja jänniä.
Minua alkoi pikkaisen jännittää vasta Ryttylässä. Olin lähtenyt matkalle omassa seurassa, joten jännitti miten kaikki järjestyisi. Ryttylän Kansanlähetysopiston ympäristö oli ihanaa. Ympärillä oli kukkaniittyjä, peltoja ja vähän asutusta. Sain siis olla viikonlopun maalais- ja luontomaisemissa. Alussa minusta tuntui jännittävältä, väsyneeltä automatkasta ja yksinäiseltä. Olin kuitenkin ennen matkaa päättänyt, että aion tutustua uusiin ihmisiin ja jutella tuntemattomille [tuntematon=ystävä, jota ei vielä tunne]. Ensimmäisestä ruokailusta lähtien, menin juttelemaan uusille ihmisille. Pääsin heti rupattelemaan kahden Kansanlähetysopiston Raamattulinjalaisen kanssa. Tuli mahtava fiilis jutella mukavien ihmisten kanssa ja huomata, että useasti pelkkä "moi" riittää avaamaan oivaltavan keskustelun. "Moi" kannattaa sanoa, vaikka jännittäisi, pelottaisi, ääni tärisisi, keho kramppaisi ja suusta valuisi sylkeä ja valuisit limana lattialle. Tarkoitus ei ole olla peloton, vaan toimia pelosta huolimatta. Toimia rohkeasti. Tuntea jännitys, jos jännittää ja siitä huolimatta sanoa "moi". Yleensä silloin tapahtuu ihmeellisimmät asiat. Ja silloin saattaa tutustua upeisiin ihmisiin ja kokea mahtavia elämyksiä.
Halusin olla hiukan yksin illalla. Uusista tuttavuuksista huolimatta, minusta tuntui ahdistavalta ja yksinäiseltä. Kirjoitin päiväkirjaani tuntemuksiani ja yritin rukoilla. Jokin asia painoi mieltäni. Asia, jota en itsekään tiennyt. Sitten viereeni tuli kaveri automatkalta. Hän pyysi minua lähtemään hänen kanssaan sisään ja minä kyynelsilmässä lähdin. Salissa oli alkamassa opetus- ja ylistysilta. Rupesin itkemään melkein heti istahduttuani. Itkin ulos pahaa oloani ja samaan aikaan olin koskettunut siitä, että kaverini huomasi minut. Hän tuli minun luokseni ja osoitti välitystä, vaikken ollut vastaanottavaisella tuulella.
Illan aikana eräs tyttö tuli sanomaan minulle, että jutellaanko myöhemmin. Juttelimme myöhemmin ja huomasin aika nopeasti, että meillä on yhteys keskenämme. Vaihdoimme facebokkeja ja mietin jo, että voisin mennä tapaamaan häntä joskus toiste. Ensimmäisestä keskustelusta lähtien ,pystyimme juttelemaan henkilökohtaisia ja syvällisiä asioita.
Samana iltana tutustuin myös tyttöön, joka oli matkustanut Kansalähetysopiston kansainvälisyyslinjan kautta Keniaan ja Israeliin. Oli todella mukavaa jutustella, juoda teetä ja kuunnella hänen seikkailuitaan. Toiset ihmiset inspiroivat ja rohkaisevat minua. Keskustelun jälkeen laitoin kansainvälisyyslinjan korvan taakse ja ajattelin ,että se voi olla yksi mahdollisuus auttaa. Tekemällä lähetystyötä ulkomailla. Jos Jumala johdattaa sinne, eikun menoksi.
Lauantaista jäi mieleen beachvolley-turnaus, nurmikkojamit, opetus siitä, kuinka elää kuin Jeesus ja kansainvälisyyslinjan esittely. Kävin myös hemmottelemassa itseäni Iranilaisen kahvila Habibin minttujuomalla ja porkkanapiirakalla. Ajattelin, että tässä on synttärikakkuni.
Opetuksessa puhuttiin siitä, kuinka Jeesus oli ihmisen kaltainen. Hän tunsi vihaa, surua, nälkää, janoa ja niin edelleen. Sen vuoksi ihmistenkään ei pitäisi peitellä omia tunteitaan. Jokaiselle tunteelle pitäisi antaa tilaa. Painaville ja kevyille tunteille. Minun mielestäni ei ole negativiisia tai positiivisia tunteita, toiset tunteet tuntuvat vain painavemmilta ja toiset kevyemmiltä.
Toinen oivallus oli se, että uskovaisen ei tarvitse olla jatkuvasti auttamassa ja tekemässä hyvää. Joskus yhteys Jumalaan on sitä, ettei tee mitään. On vain läsnä Jumalan kanssa. Se oli suuri oivallus, sillä aiemmin suoritin ja suoritin. Muttei uskon ja elämän pitäisi olla suorittamista. Pelastus on lahja, hyvät teot eivät voimista tai pahat teot lannista sitä. Usko riittää. Olen myös oivaltanut sen ,että palvelen Jumalaa parhaiten silloin kun teen asioita, joita rakastan. Käytän Jumalan antamia ominaisuuksia ja kykyjä. Kaikkea ei tarvitse tehdä. Maailmaa ei tarvitse muuttaa tai pelastaa yksin. Riittää, kun elää sellaista elämää kuin haluaa. Ottaa vastuun omasta elämästään ja omista valinnoistaan. Miettiä joka päivä, mitä oikeasti haluaa tehdä ja tehdä sen. Toteuttaa unelmansa, jokaisen niistä, vaikka se vaatisi aikaa ja työtä. Joskus ihminen antaa muiden ihmisten ohjata elämäänsä. Päivän jälkeen harmittaa, kun ei tehnytkään sitä mitä halusi. Ei ole kuin tunti aikaa lukea, juosta, laulaa, piirtää, tanssia jne. Sen ei pitäisi olla niin, mutta se on jokaisen ihmisen päätettävissä. Jokainen on vastuussa omasta elämästään, omista valinnoistaan. Jos valinnat ovat huonoja, ihminen itse voi vain muuttaa niitä. Eikä elämässä kannata odottaa aikaa, jolloin voi tehdä mitä haluaa. Sellainen aika on nyt. Joka ikinen hetki. Odottavan aika on pitkä, joskus loputtoman pitkä.
Ja kannatta antaa Jumalan johdattaa, muttei niin, että odottaa vain että ihme tapahtuu. Jumala antaa mahdollisuuden, ihminen ottaa askeleet. Mahdollisuudelle voi sanoa kyllä tai ei. Kannattaa sanoa kyllä. Koskaan ei tiedä, mihin jokin mahdollisuus johtaa. Mutta jos tuntuu siltä, että nyt ei ole sen aika tai että tämä ei ole minun juttuni, ei pidä epäröidä sanoa ei. Toki kannattaa miettiä, että miksi se tuntuu ettei ole sen asian aika. Johtuuko se pelosta vai jostakin muusta. Jos se johtuu pelosta, kannattaa tuntea se, hyväksyä se ja sanoa kyllä.
Jos ei tiedä mitä tehdä, voi kysyä Jumalalta, kuunnella sydäntään ja vain luottaa. Luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Ja jos on vaikeuksia valita, kannattaa muistaa, mitä eräs ystäväni sanoi minulle: ei ole vääriä tai oikeita valintoja. On vain valintoja.
Päivän aikana tapahtui paaljon asioita ja minulla oli paljon pohdittavaa. Menin istumaan ulkopenkille ja jälleen kirjoittamaan päiväkirjaa päivän opetuksista, oivalluksista, tunteista ja ajatuksista. Pääni oli täynnä kaikenlaisista ajatuksista ja ahdistuksen tunteet iskivät. Olin juuri lopettamassa ja lähtemässä syömään, kun tyttö ja poika tulivat luokseni. Poika kysyi, että voivatko he rukoilla puolestani. Onko minulla aikaa siihen. Sanoin, että tottakai minulla on aikaa rukoilemiseen. Tyttö ja poika istuivat viereeni, minä heidän keskellään. Heti tytön alettua rukoilemaan, purskahdin itkuun ja jalkojani alkoivat tärisemään. Se ei ollut kuitenkaan tavanomainen rukous. Tyttö puhui kielillä. Minulle se kuulosti siansaksalta, mutta vieressä istuva poika suomensi minulle, mitä tyttö sanoi. Jumala puhui suoraan minulle tytön kautta. Hän sanoi:"Älä pelkää. He puhuvat pyhän hengen kautta. Rakastan sinua. Johdatan sinua." Muuta en enää muista. Sillä hetkellä en pystynyt ajattelemaan tai havaitsemaan, mitä ympärilläni tapahtui. Itkin vain suunnattomasti. En edes muista milloin olisin itkenyt niin paljon.
Sen jälkeen tyttö ja poika rukoilivat vielä puolestani "tavalliseen" tapaan. Istuimme hetken hiljaa minun itkiessäni. Tyttö ja poika hymyilivät ja heistä paistoi suunnaton valo, rakkaus ja rauha. Pyhä henki oli mennyt heidän lävitseen. Sillä hetkellä tiesin, että tuo hetki oli syy miksi Jumala johdatti minut Ryttylään [ainakin yksi niistä]. Olin lukenut tuollaisista kokemuksista kirjoissa, mutten uskonut että minulle voi tapahtua niin. Jäin istumaan itsekseni penkille ja näin miehen puhelimessa noin kymmenen metrin päässä. Laitoin silmät kiinni ja yhtäkkiä minäkin rupesin puhumaan kielillä. Sanoja tulvi suustani hallitsemattomasti. Puhuin ja puhuin välillä voimakkaasti ja kovasti ja välillä hiljaa. Kaikki hävisi ympäriltäni, kun vaivuin rukoukseen. Olin häkeltynyt ja mietin, että mitä ihmettä juuri tapahtui. Istuin hetken paikallani, koska en voinut tehdä muutakaan. Olin niin häkeltynyt, mutta samaan aikaan syvä rauha ja rakkaus täyttivät minut. Rukoilin vain Jumalalta, että saisin vielä ruokaa, sillä ruoka-aika oli mennyt ohitse. Menin ruokasaliin ja sain kuin sainkin ruokaa.
Samana iltana oli ylistysilta. Tampereen seurakunta kertoi, että he jakavat ilmaista teetä kaduilla ja puhuvat uskosta. Tuli heti sellainen olo, että minä haluan myös kokeilla sitä.
Menin esirukoiltavaksi, kun näin erään tytön. Minulle tuli sellainen olo, että minun pitää rukoilla hänen puolestaan. Menin hänen luokseen ja kysyin, että voinko rukoilla puolestasi. Rupesin rukoilemaan ja sanoin hänestä asioita, joita en tiennyt hänestä etukäteen. Sanoin muun muassa, että yksi hänen tavoistaan ylistää Jumalaa on piirtäminen. Hän kertoi, että on piirtänyt lapsesta saakka. Olin ihan ,että WHAT. Oikeastikko? Pyysin myös, että erään ystäväni puolesta rukoiltaisiin. Hänellä on ollut rankkaa ja halusin, että Jumala auttaisi häntä. Illalla laitoin viestiä ystävälleni ja hän halusi tietää, mitä olin oivaltanut Raamattubreikissä. Kerroin hänelle kaikenlaista ja hän halusi tietää lisää. Lopulta hän kirjoitti, että minun viestini saivat hänet tuntemaan olonsa paremmaksi. Jumala vastasi nopeasti rukoukseen. Toisaalta, rukouksen voima on suurempi, kun monta ihmistä rukoilee.
Launtaina Jumala todisti jälleen itsensä ja voimansa minulle. Kyseenalaistan uskoani jatkuvasti. Haluan tutkia asioita ja saada lisää tietoa kaikenlaisista asioista. Välillä olen kaukana Jumalasta ja välillä lähellä. Jumala kuitenkin puhui minulle ensi kertaa suoraan ,mikä vahvisti uskoani. Uskon kuitenkin, että uskon kuuluukin horjahdella välillä. Horjahdukset opettavat.
Sunnuntaiaamuna ihmeet jatkuivat. Sattumusten kautta menin istumaan tiettyjen ihmisten luokse. Juttelin muun muassa miehelle, joka oli aikaisemmin muslimi, mutta kääntyi kristityksi. Samassa pöydässä oli ihminen, joka eilisiltana oli puhunut puhelimessa. Hän rupesi puhumaan minulle ja sanoi, että kuuli kun rukoilin. Hän sanoi, että ymmärsi, mitä rukoilin. Sen kuultuani olin melkein pudota penkiltä ja haukoin henkeäni. Ajattelin ,että se oli sittenkin totta. Olin puhunut kielillä. Hänellä on armolahja ymmärtää, mitä toiset puhuvat kielillä.
Aamupöydän ihmeet eivät jääneet siihen. Rupesin puhumaan eräästä henkilöstä asioita ja hän rupesi itkemään. Hän kertoi, että asiat jotka sanoin, olivat totta. Olin nähnyt hänet aikaisemmin, mutten puhunut hänen kanssaan. Hän oli kiitollinen asioista, joita sanoin hänelle. Ehkä se oli yksi syy, miksi hän oli siellä.
Sunnuntai vilahti nopeasti opetusten parissa. Ystävääni odotellessa, kerkesin käydä uuden kaverini kanssa kiertämässä hieman Ryttylää ja kaupassa. Hänkin opiskelee Ryttylän Raamattulinjalla. Kotimatkalla oli kaksi tuttua ja kaksi uutta tuttavusta. Pääsin siis vielä tutustumaan uusiin ihmisin.
Viikonloppu meni todella nopeasti, mutta oli TODELLA antoisa. Oli huippua mennä suunnittelematta ja toimia fiiliksen mukaan. Minulla oli kova luottamus, että kaikki järjestyy. Ja niin kaikki järjestyikin. Sain uusia ystäviä, suuria oivalluksia, koin sanoinkuvaamattomia ihmeitä ja luottamusta siihen ,että asioita ei tarvitse suunnitella liikaa etukäteen. On hyvä suunnitella askel askeleelta, muttei välttämättä pidemmälle [tilanne toki huomioonottaen]. Seikkailu on kuitenkin antoisampi ja jännittävämpi, jos ei suunnittele hirveästi etukäteen vaan luottaa siihen, että universumi ja Jumala pitävät huolen.
Jos luit tämän postauksen ja olit jollakin tapana mukana matkassani: lämmin kiitos ja suuri hali. En olisi voinut parempaa matkaseuraa toivoa. Oli hauskaa isolla H:lla. Milloin uudestaan?
Tällä kertaa siis uskooni painottuva postaus, joka sopii kaikenlaisille ihmisille - uskoville, ei-uskoville ja jotain siltä väliltä oleville. Ehkä postaus inspiroi, herätti ajatuksia tai sai sinut hyppäämään voltin (kerro jos sai). Ajatuksia voi kertoa minulle kommentissa tai facebookissa, jos haluaa tehä sen yksityisemmin.
Pyyhitään tämän viikon kuonat olkapäiltä ja suunnataan uusin ja avoin mielin kohti uutta viikkoa. Millaisia asioita haluaisit tehdä tällä viikolla? Tee ne!
Ihanaa, oivaltavaa ja rakkauden täytteistä viikkoa <3 !
