Tuntemattomassa

Päätin jo lukion kolmosluokan syksyllä, että aion pitää välivuoden. Olin saanut tarpeekseni opiskelusta ja siihen liittyvästä kiireestä ja stressistä. Ajattelin, että välivuotena aion tehdä juuri niitä asioita, joita haluan: levätä, lukea kirjoja, kirjoittaa, matkustella, viettää paljon aikaa läheisteni kanssa, rikkoa rajojani ja kokeilla uusia asioita. Tehdä kaikkia niitä asioita, joista olen aina unelmoinut, mutta joihin ei ole ollut tarpeeksi aikaa, jaksamista ja/tai rohkeutta. Toisin sanoen halusin elää täysillä ja juosta täysillä päin seiniä. On parempi saada kunnolla turpaan seinältä kuin olla törmäämättä ollenkaan - pelata varman päälle.

Lukiossa kaikki tuntui varmalta. Oli tietyt aikataulut, unelmat, joita kohti suunnata, vanhempien taloudellinen tuki ja turva. Minun ei tarvinnut kuin keskittyä koulun käyntiin, uuden oppimiseen ja ajatteluni laajentamiseen. Vapaa-ajan pystyin käyttämään, miten halusin. Elämä oli jatkuvaa oivaltamista, virrassa uimista ja omien rajojen tutkimista. Pienten hyppyjen hyppäämistä kohti tuntematonta. Tuntematonta, johon sisältyy kaikki mahdollisuudet ja vaarat. Mukavuusympyräni ulkopuolinen alue, johon kätkeytyy kaikki maailman tutkittavat ja tutkimattomat asiat. Oli helppo ottaa muutama askel kohti tuntematonta ja palata takaisin aidatun ympyrän sisäpuolelle. Ympyrän sisällä on turvallista olla, sillä kaikki on taattua, varmaa ja ennaltamäärättyä. Sellaista oli lukiossa: varmaa, turvallista, mutta myös pieniä seikkailuja tuntemattomassa. Mutteivat pienet seikkailut pelottaneet. Minulla oli aina ympyräni, jonne palata lepäämään, pohtimaan ja hengittämään tuttua ilmaa.

Sitten syksy tuli ja koulut ja työt alkoivat, muttei vielä minulla. Kesän lämpö ja rentous jäivät pikku hiljaa taakse. Luonto aloitti oman työnsä ja niin myös ihmisetkin. Kun koulut alkoivat ja ihmiset elivät arkeaan, minulla ei ollut hirveästi suunnitelmia. Tiesin vain sen, että lähden 90% varmuudella vapaaehtoistöihin tammikuussa. Mietin kuumeisesti, mitä tekisin. Rupesin käymään harrastuksissa, tekemään satunnaisia vapaaehtoistöitä ja seikkailemaan arjen keskellä. Menin esimerkiksi mukaan paistamaan lettuja Vapiksen teltalle Joen yöhön ja auttamaan Karu Karnevaalin keikan järjestelyissä Kuusankoskelle. Elämä tuntui pysähtyneeltä. Into oli vaihtunut tyhjyyteen samaan aikaan kun valkolakki vaihtui pipoon. Tunsin itseni ja elämäni hetken aikaa merkityksettömäksi. Mietin, että mitä järkeä asioissa on. Mitä järkeä elämässä on. Vai onko siinä järkeä.

Päätin aloittaa työnhaun. Otin askeleita pikku hiljaa kohti tuntematonta aluetta. Aloin katsomaan työpaikkailmoituksia netistä, soittamaan ja kirjoittamaan eri työpaikkoihin. Moniin viesteihin ei vastattu tai vastattiin vain, että sieltä otettaisiin yhteyttä, jos yhdelle käsiparille olisi vielä tarvetta. Ymmärsin nopeasti, että lukiopohjalta on vaikea päästä tiettyihin työpaikkoihin. Käytännössä lukiopapereilla voi päästä esimerkiksi siivoksi, feissariksi, postinjakajaksi, henkiökohtaiseksi avustajaksi, puhelinmyyjäksi, tiskariksi, kaupan kassalle, kahvilaan ja niin edelleen. Suhteilla voi toki päästä vaikka minkälaisiin työpaikkoihin. Lopulta pääsin tekemään siivojan keikkatöitä. Ennen ensimmäistä keikkaa olin intoa täynnä. Pääsisin oppimaan ja kehittymään. Kuitenkin keikan jälkeen olin rättiväsynyt ja mietin, etten halua siivota enää koskaan. Tunne kuitenkin vaihtui katsoattuani Ensemble, c`est tout [Kimpassa] - elokuvan. Se kertoo varakkaasta naisesta, joka ryhtyy siivoojaksi. Hän tutustuu töidensä kautta upeisiin ihmisiin ja toisten sotkuja siivoamalla, hän siivoaa omiaan. Johdatuksen mukana hän päätyy keittiöön apulaiseksi, ystävänsä mummon hoitajaksi ja lopulta seurustelemaan ystävänsä kanssa. Lopulta hän perustaa ravintolan kumppaninsa kanssa. Siivoaminen voi johtaa vaikka mihin.

Tunsin aluksi ylpeyttä ja ajattelin, että haluan tehdä vain tiettyjä töitä. En toki haluakkaan tehdä siivojan töitä lopun elämääni, mutta tällä hetkellä se on juuri sopiva homma meikäläiselle. Siivotessa voin pohtia elämääni, siivota ajatuksiani ja ennen kaikkea oppia työelämän pelisäännöt. Oppittuani työelämän pelisäännöt, voin miettiä, että pelaanko niillä säännöillä vai luonko omani. Luonko oman tapani tehdä töitä ja elää.

Työnhaku ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin, mutta yksinkertaista se on. Ei tarvitse kuin etsiä netistä työpaikkailmoituksia, laittaa viestiä, hakea työpaikkaa ja käydä eri työpaikoilla paikan päällä kysymässä, että "saanko töitä?". Yksinkertaista, muttei helppoa. Jossain vaiheessa rupesin miettimään, että miksi yritän edes hankkia töitä. Miksi teen töitä. Alussa ajattelin, että saan rahaa tekemällä töitä ja voin säästää unelmiani varten. Voin tehdä mitä tahansa hommaa kunhan rahaa irtoaa. Sellainen ajattelumalli alkoi ahdistaa minua suunnattomasti. Aloin laskemaan rahojani ja ahdistumaan ajatuksesta, etten saisi töitä. Silloinhan en saisi rahaa enkä voisi säästää unelmiani varten. Raha, raha ja raha. Olen kuitenkin korviani myöten täynnä tuon tyyppistä raha-ajattelua. Sitä, että pitää tienata lisää ja lisää, jotta voi tehdä mitä haluaa vapaa-ajallaan. Jotta voi ostaa esimerkiksi kalliita lomamatkoja, omakotitalon ja tavaroita, jotka jäävät pölyttymään kaapin pohjalle.

Miksi sitten haluan saada töitä? Eräässä Vapiksen perjantaissa pastori puhui työstä ja sen merkityksestä. Hän kertoi, että hän oli kysynyt eräältä tuttavaltaan, miksi hän tekee töitä. Tuttava oli vastannut, että "jotta saan rahaa". Pastori jatkoi kyselyään kysymällä, miksi hän haluaa rahaa. Jotta hän voi elää. Miksi hän haluaa elää? Jotta voisi tehdä töitä. Aikamoinen noidankehä sanon minä. Rupesin ajattelemaan asiaa uudelleen uudessa valossa. Ehkäpä päivän valossa. Kysymys ei olekaan siitä, että miksi teen töitä vaan siitä, että miksi teen elämässä ylipäätänsä erilaisia asioita. Teen erilaisia asioita, jotta voin oppia tuntemaan itseni syvemmin, kehittää ja käyttää taitojani, olla kosketuksissa heikkouksieni ja vahvuuksieni kanssa, antaa oman kädenjälkeni maailmalle ja  saada lisätietoa eri asioista. Mutta myös, jotta voin laajentaa maailmankuvaani, saada suuria oivalluksia, jotka mullistavat elämääni ja ennen kaikkea, jotta voin hypätä piiitkän hypyn kohti tuntematonta. Poistua mukavuusympyrästäni ja katsoa, miten omat jalkani kantavat. Nähdä millaisia maisemia on aidan toisella puolella ja haistella onko siellä ilma helpompi hengittää. Siitä syystä halusin ja haluan edelleen tehdä töitä: samasta syystä kuin teen muitakin asioita elämässäni.

Odotan innolla ja uteliaana uusia siivouskeikkoja, mutta yritän hankkia myös muunlaisia töitä myöhemmäksi ellei Jumalalla ole muita suunnitelmia minun varalleni. Saatan mennä työkokeiluun kuukaudeksi, jos Suomen byrokratia antaa siunauksensa sille. Jos ei, aina on muita mahdollisuuksia, joita tavoitella. Tuntematon on täynnä mahdollisuuksia. Eikä elämässä ole kiire. Tärkeintä ei ole tehdä paljon töitä vaan se, mitä tekee, miten tekee ja millä asenteella. Ihminen voi loppupeleissä tehdä mitä tahansa töitä ja nauttia siitä. Se riippuu siitä, minkälainen asenne on töitä kohtaan. Toki jotkut työt tuntuvat nautinnollisimmilta kuin toiset, mutta jokaisesta työstä voi nauttia ainakin hiekan jyväsen verran. On myös tärkeää miettiä, mikä merkitys työllä on. Tekeekö töitä rahan takia vai koska on elämän jano. Koska haluaa oppia, oivaltaa, kehittyä ja nauttia. Toki rahalla pystyy tavoittelemaan unelmiaan, muttei sen tulisi olla työn päällimäisin motiivi. Muuten työ alkaa maistumaan [ihan] paperilta.

Siinä taas pureskeltavaa joksikin aikaa :D !!! Herättikö postaus ajatuksia? Kerro ajatuksesi ja mahdolliset oivalluksesi kommenteissa. Ihan kaikenlaiset ajatukset, aivopierut ja vaikka delfiinin pierut ovat tervetulleita!!! Toivotan upeaa, aurinkoista, oivaltavaa ja rakkauden täytteistä päivää JUST sulle <3 Ehkä myös rahan täytteistä ;)

Savonlinnan kasvot

This post is mostly in Finnish, but don´t worry, I will translate it later!!! Photo descriptions are also in English.

Nyt on hyvä aika palata takaisin Savonlinnaan. Toiseen maailmaan, jossa elin 1,5 kuukautta kesäkuun puolesta välistä heinäkuun loppuun. Pieni tarina unelmien toteuttamisesta. Mistä tämän tarinan aloittaisi? No tietenkin siitä, mistä se alkoikin. Alusta.

Oli vuoden 2016 alkupuoli. Mietin kuumeisesti, mihin kesätyöpaikkoihin hakisin. Ajattelin, että ensimmäisenä yritän etsiä töitä, josta oikeasti tykkään. Aloitin etsinnät kirjoittamalla google-hakuun "luovat kesätyöt". Hakutuloksena oli kesätyöt Muumilaaksossa, Powerparkissa ja Savonlinnan Oopperajuhlissa. Innostuin kaikista niistä ja eniten halusin Muumimaailmaan, mutta kohtalolla oli toinen suunnitelma minun varalleni. Kirjoitin Muumimaailmaan ja Powerparkkiin hakemukset ja lähetin Oopperajuhliin sähköpostia. Kaikki viestien lähettäjät kutsuttiin työhaastatteluun minut mukaan lukien.

Helmikuussa se sitten tapahtui. Haastattelu. Valmistauduin haastatteluun rukoilemalla ja joogaamalla. Menin heti aamusta Oopperatoimistolle. Siellä oli talo täynnä väkeä. Ensin piti jonottaa mittaukseen ja sen jälkeen itse haastatteluun. Aluksi minua jännitti niin paljon, että teki mieli karata ja sanoa vaan, että goodbye. Samaan aikaan minulla oli koko ajan varma tunne siitä, että tämä on se työ, jonka haluan. Olin haastattelussa oma itseni ja parin kysymyksen jälkeen se oli siinä. Haastattelun lopuksi tuleva työnantajani kysyi:"Olisitko valmis käyttämään tälläistä (paljastavaa) mekkoa." Naureskellen sanoin ,että tottakai. Mikäs siinä.

Työpaikkani: Olavinlinna

My working place: The castle of Olavi.

Naureskelu loppui lyhyeen, kun sain sähköpostia Oopperajuhlilta. Minut oli valittu näyttämöavustajaksi Don Giovanniin yhdeksi Don Giovannin naisista. Juuri siihen oopperaan, jossa käytetään kyseistä (paljastavaa) mekkoa. Mutten ollut peloissani vaan älyttömän innoissani. Pääsisin toden teolla rikkomaan rajojani ja menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle! Olin niin innoissani, että olisin voinut ratketa riemusta. Sain juuri sellaisen kesätyön, minkä halusin. Kesätyön, jossa voin näytellä. Ja mitä se vaati minulta? Töitä unelmien eteen, päättäväisyyttä ja ennen kaikkea (ja kaikista eniten) rohkeutta. Rohkeutta ottaa askel kohti unelmaani. Olisin tottakai voinut saaada rukkaset, muttei sekään olisi haitannut. Olisin ainakin yrittänyt, joten jälkeenpäin ei olisi tarvinnut katua sitä, ettei edes yrittänyt.

Sain kesätyön, joka on toisella paikkakunnalla. Missä asuisin kesätyöni ajan? Ajattelin koko kevään, että kyllä Jumala hoitaa. Hän oli auttanut minua saamaan töitä, hän auttaisi kyllä myös asunnon hankinnassa.
Rupesin sitten katselemaan asuntoja Tori.fi:stä ja soittelemaan yksityisille vuokranantajille. Useiden soittojen jälkeen meinasin jo luopua toivosta, koska vuokralla oli enään kalliita asuntoja. Kunnes löysin SAO:n eli Savonlinnan opiskelija-asunnot. Laitoin hakemuksen menemään ja pari viikkoa ennen muuttoa asia varmistui. Minä sain kämpän! Ihka ensimmäisen asunnon, jossa tulisin asumaan yksin. Huippua, mutta myös pelottavaa.

 Savonlinna.

 Tästä se sitten alkoi...
No, mutta tämä olisi ollut minun kämppikseni huone :DDD
´(Myöhemmin sinnekkin tuotiin sänky)

Well, this is how it started...
But this would have been the room of my roomate :DDD
(Later on they carried a bed  and other stuff there)

 Huone siinä kunnossa, kun muutin sinne (kitara kuvausrekvisiittaa ;) MISSÄ PATJA? :D 

My room when I moved there (a guitar is just a shooting prop;) Where is a mattress?:D And this is not the whole room!

       Huone jälkeen (kuvassa ei siis näy koko huonetta).

The room after (this isin´t the whole room).

Muutto tapahtui 15.6. Kaikki alkoi kuin komediasarjassa. Huomasin, ettei sängyssä ollut patjaa (enkä ollut tuonut omaa mukanani). Onneksi patja järjestyi varastosta ja kaikenlaisten vastoinkäymisten jälkeen sain tavarani purettua. Ensimmäinen kunnon haaste alkoi seuraavana päivänä, kun siskoni lähti kotiin. Olin kirjaimellisesti yksin uudessa kaupungissa, josta en tiennyt paikkoja tai tuntenut ihmisiä. Olin aina halunnut kokea sen. Muuttaa paikkaan, jossa en tunne ketään tai mitään, sillä silloin minun täytyy sopeutua uuteen ympäristöön. Sellaisissa tilanteissa löytää itsestään uusia puolia ja uutta voimaa, jota ei kuvittelisi löytävänsä. On pakko pärjätä omillaan.

Kävin jättämässä käden jälkeni Pikku kakkosen uimarannalle ;)

I left my handmark to the beach of Little two

Ensimmäiset viikot elin sumussa ja pimeydessä (silloin ei ollut vielä harjoitukset alkaneet). Sää oli harmaa, satoi paljon ja olin kadoksissa. Tunsin itseni yksinäiseksi ja onnettomaksi. Ihan kuin maailma olisi ollut pysähtynyt. Päädyin sitten muuttoviikkoni sunnuntaina Savonlinnan vapaaseurakuntaan. Ajattelin, että Sunnuntaijuhlassa olisi hyvä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia ystäviä. Eksyin matkallani seurakunnalle, mutta eräs ystävällinen nainen opasti minua ja saattoi minut sinne. Jumala piti hyvää huolta minusta jo ensimmäisellä viikolla. Juhlan jälkeen eräs englantilainen pastori ja hänen vaimonsa pyysivät minua mukaansa pitsalle yhden toisen uskovaisen pariskunnan kanssa. Sanoin, että en voi tulla,  "minulla ei ole rahaa mukanani". He vastasivat, että ei se haittaa "me tarjoamme". Sen jälkeen olin todella hämilläni. En tiennyt miten tuollaiseen pitää reagoida, koska minulle ei ollut tapahtunut mitään vastaavaa. Että joku tarjoaisi minulle pitsan! Tiesin ,että Savonlinna tulisi antamaan minulle paljon. Ainakin yhden pitsan verran.

Ihana lettukahvila Sulosaaressa. Savonlinnan parhaat letut. Myös vegaanisena!

A lovely crepecafe in Sulosaari. The best crepes in Savonlinna, you can get a vegan one too!

Työt alkoivat seuraavalla viikolla. Ensimmäiset treenit pidettiin Talvisalon koululla. Minua jännitti jonkin verran, mutta samaan aikaan olin innoissani siitä ,että nyt se alkaisi. Rupesin heti juttelemaan toisten naisavustajien (Don Giovannin naisten) kanssa ja tutustumaan heihin. Ohjaajakin oli rento, mutta tarkka. Treenit eivät olleet tiukkoja vaan saatoimme myös nauraa ja pitää hauskaa. Treeneissä kävimme läpi kaikki kohtaukset, joissa näyttelimme: aloituskohtaus, jossa olimme haamuja ja kohtaukset väliajan jälkeen, joissa olimme ensin palavasti rakastuineita Giovanniin ja lopulta kohtauksen, jossa vedimme hänet helvetin liekkeihin.

 Kuvia Savonlinnan yöstä.

Pictures from the night of Savonlinna.

Sitten alkoivat treenit Olavinlinnassa. Aluksi minua jännitti jutella oopperalaulajien ja muiden työntekijöiden kanssa. Paikka oli uusi ja vieras. Tutustuin kuitenkin nopeasti muihin työntekijöihin, kun rupesin juttelemaan rohkeasti ja avoimesti heidän kanssaan. Pikku hiljaa Olavinlinnasta tuli minulle kuin toinen koti ja työkavereistani kuin toinen perhe.

 Olin siis yksi Don Giovannin naisista. 

Kuvassa näkyy minun roolivaatteet ja "meikkini".
Alun perin meidän rintojen piti näkyä elikkä meillä ei olisi ollut toppia, mutta kenraalin jälkeen saimme topit (onneksi olkoon ne, jotka olivat kenraalissa! :D)

Meidän koko kehot maalattiin lähes kokonaan valkoisella väriaineella.

So, I was one of the Don Giovanni´s women.

In the picture, you can see my role clothes and my "makeup".
Originally our breasts were seen which means that we didin´t have tops as in that picture. 
 After the dress rehearsal we got tops (so congratulations to those who were in the dress rehearsal!)

Our whole bodies were painted with white coloring.

Having fun in Sulosaari :>

Treeneistä osa ajasta meni oopperalaulajien treenaamista katsellessa. Se oli mukavaa, sillä en ollut aikaisemmin edes käynyt oopperassa. Välillä siemailin teetä ja tutustuin syvemmin muihin avustajiin. Joukossani oli tuottaja, näyttelijöitä, ilma-akrobaatti, lukiolainen, muusikinopettajia... Eri ikäisiä ja näköisiä naisia, joilla jokaisella oli oma tarinansa kerrottavanaan. Harrastajista kokeneisiin konkareihin. Parasta treeneissä oli lavalle pääseminen. Se, kun pääsi näyttelemään Olavinlinnan lavalla.  Siitä tuli erilainen fiilis kuin muilla lavoilla näytellessä. Siinä oli oma taikansa.

Lisää kauniita kesäöitä Savonlinnassa.

More beatiful summer nights in Savonlinna.

Viimeisissä treeneissä meillä oli maskit, roolivaatteet sekä orkesteri säestämässä. Orkesterin säestäessä tuntui kuin olisin ollut ajassa ja paikassa, jossa Don Giovanni eli. Se loi koko oopperaan tunnelman. Viimeiset treenit siivittivät meidät kenraaliin, jossa myös läheisiäni oli katsomossa. Kenraalissa minua jännitti aika lailla, mutta samaan aikaan olin todella innoissani. Tunsin olevani todella elossa. Olenkin oivaltanut sen, että jännitys tuo energian näyttelemiseen. Se on yksi parhaimmista fiiliksistä, kun menee jännittyneenä lavalle ja antaa kaikkensa. Sen jälkeen on täynnä adrealiinia ja se on TOSI mahtava fiilis. Siksi tykkäänkin näytellä. Oon siihen tavallaan koukussa.

 Don Giovanni naiset keskustelemassa ja odottamassa vuoroaan ennen esitystä ja esityksen aikana.

We were waiting for our time on stage before and during the performance.

Eipä mennyt aikaakaan, kun oli ensi-ilta. Tunnelma oli kirjaimellisesti katossa. Sitten aplodit, lavalle ja odottamaan seuraavaa lavalle nousua. Olin ensimmäisessä kohtauksessa aikalailla keskellä. Muistan kuinka minua jännitti niin, että kehoni melkein tärisi. En ole ollut yhtä innoissani aikaisemmin elämässäni. Se on ollut yksi jännittävimmistä hetkistä elämässäni tähän saakka. Loppuaploodit esitysten jälkeen olivat taas yksi koskettavimmista näyistä elämässäni. Ensi-illassa ihmiset taputtivat seisaaltaan. Se oli kaunis ja huikea näky!

Kohtaus, jossa vedämme Giovannin helvetin liekkeihin.

The scene in which we are pulling Giovann to the fires of the hell.

Eräs kokenut oopperalaulaja sanoi, että suurin osa esityksistä menee hyvin. Pieni osa esityksistä menee tosi huonosti. Niin huonosti ,että tekisi mieli vajota maan alle. Pieni osa esityksistä menee taas tosi hyvin.

 

You can take these kind of photos in the castle of Olavi.

 Having fun in the castle of Olavi :D

Esitykset alkoivat maskeerauksella, jonka jälkeen oli paljon luppoaikaa. Se oli yksi esitysten parhaimmista anneista. Silloin juttelin muiden työntekijöiden ja naisavustajien kanssa.
Yksi ihanimmista asioista koko Savonlinnan reissussa oli nimenomaan se, että pääsin tutustumaan ja ystävystymään monen todella upean ihmisen kanssa. Ja hienoa oli myös se, että monet heistä olivat eri ikäinen kuin minä. Joillakin oli ikää kaksi kertaa enemmän kuin minulla. Siitä huolimatta (ehkä juuri siitä syystä) ystävystyin monen minua vanhemman kanssa. On rikkaus ystävystyä itseään nuorempien ja vanhempien kanssa. Silloin oppii enemmän kuin saman ikäisten kavereiden seurassa. He antavat jotakin sellaista, jota ikätoverit eivät välttämättä voi antaa. En tule koskaan unohtamaan muutamaa ihmistä sieltä. He todella koskettivat sieluani ja antoivat kasvot Savonlinnalle.

Peace <3

Aluksi tuntui, että aika kuluu hitaasti. Loppujen lopuksi se kului nopeasti. Minulla vain kesti oma aikansa tottua uuteen ympäristöön. Ehdin katsella ihania kesäisiä auringonlaskuja, katulaulaa randomin saksofonistin ja kitaristin kanssa, oppimaan olemaan varovaisempi tuntemattomien miesten kanssa (ei mitenkään sukupuolta korostaakseni), syödä maukkaat vegaaniset crepit Sulosaaressa, lillua Hotel Casino Span altaissa, grillata toisten avustajien kanssa, tutustua oopperalaulajiin, itkeä, nauraa, tuntea itseni yksinäiseksi, tuntea itseni rakastetuksi, kysellä monta kertaa tietä tuntemattomilta, eksyä monta kertaa... Ennen kaikkea opin olemaan paremmin omassa seurassani. Oma seura ei tunnu enää niin vieraalta ja pelottavalta. On ihanaa olla välillä omassa seurassa ja pohtia, mitä kaikkea on oppinut itsestä ja muista. Mutta huomasin myös sen, että tunsin itseni välillä yksinäiseksi, jos en viettänyt aikaa muiden ihmisten kanssa. Siksi on tärkeää tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia ystäviä uudelta paikkakunnalta. Olla avoin uusia ihmisiä ja tuttavuuksia kohtaan. Silloin voi kohdata, vaikka tosiystävän!

 I tested other things in my work place too :DDD!!! In the castle of Olavi.

Olavinlinna työpaikkana oli maaginen, mutta myös haastava. Yhdessä kohtauksessa tulimme alas korkeimmista kivirappausista paljain jaloin. Joka kerta piti kävellä keskittyneesti hammasta purren. Se oli aikas extremeä!
Näyttämöavustajana opin sen, että voin tehdä työtä, jota oikeasti rakastan. Heureka! Se oli suuri seikkailu ja nautinto. Paras kesätyö ja kokemus tähän asti! Opin paljon myös näyttelemisestä ja jopa oopperalaulamisesta. Oopperalaulajaksi voisi kuulemma ryhtyä melkein kuka tahansa. Se on enemmän tekniikasta kuin yksilön äänen korkeudesta kiinni. Pääsin myös paremmin kosketuksiin oman kehoni kanssa, kun kauniit maskeeraajanaiset värjäsivät peppuani valkoiseksi! :D

 Having fun in the Sillansuu bar.

Maailmassa on paljon ilmaisia elämyksiä. Niin oli myös Savonlinnassa. Esimerkiksi se, kun näin Pekka Hyysalon kaupassa ja halasin häntä. Tuli todella kiitollinen olo elämästä. Tyyppi on selvinnyt ja noussut sellaisesta, mistä moni ei välttämättä selviäisi.
Toinen kirjaimellisesti ilmainen elämys tapahtui eräänä lauantaina. Menin pyörällä erääseen leipomoon haukkamaan evästä. Olin juuri aikomassa lähteä, kun leipomoon astui eläkkeellä oleva mies. Hän kysyi minulta, että juotko kahvia. Sanoin, että juon teetä en kahvia. Siihen hän tokaisi, että minäpä tarjoan ja "ota syötäväksi, mitä haluat vitriinistä". Ajattelin aluksi ,että en kehtaa. Hän kuitenkin sanoi, että ota vaan ja minä otin kakkupalan. Siinä sitten juttelimme ja söimme kakkua. Sen jälkeen hän jatkoi matkaansa ja minä jäin ihmettelemään, mitä ihmettä juuri tapahtui. Ihan käsittämätön juttu!

In the last day in Savonlinna, I tested do people in Savonlinna like hugs. Well, they liked, at least most of people I hugged. But for most, it was lots of fun.

Tärkeintä, mitä opin on se, että unelmistaan voi tehdä totta. Ne voi elää todeksi. Mitä se sitten vaatii? Päättäväisyyttä, työtä ja ennen kaikkea rohkeutta. Rohkeutta ottaa askel kohti unelmiaan. Unelmien toteuttaminen ei ole pelotonta hommaa. Ainakin itseäni jännittää nimenomaan ne asiat, joista unelmoin. Mutta tunne niiden jälkeen on yksi parhaimmista asioista elämässä.
Monesti unelmien toteutus on ketjureaktio. Kun ottaa ensimmäisen askeleen kohti unelmaansa, muut askeleet vöyryävät perässä. Asiat järjestyvät asia kerrallaan. Ja kiehtovinta on huomata, kuinka menneisyydessä tehdyt asiat vaikuttavat myös tulevaisuuteen. Esimerkiksi ilman näyttelykokemusta harrastajateatterissa ja lukiossa, en olisi päässyt näyttämöavustajaksi. Jotkut päätökset tuntuvat merkityksettömiltä, mutteivat ne ole. Joidenkin vaikutukset näkyvät myöhemmin kaikista yllättävimmissä tilanteissa. Vaikkapa Oopperajuhlien työhaastattelussa!

Koko Savonlinnan juttu oli niin käsittämätöntä ,että näin jälkikäteen en pysty edes käsittämään sitä. Tulen aina muistamaan Oopperajuhlien taian, Saimaan kesäyöt, randomit kohtaamiset tuntemaattomien kanssa ja ihmiset, jotka käänsivät elämäni ympäri ämpäri. Siksi sanon sinulle Ystäväni: kaikista suurinkin unelma voi tuntua kaukaiselta, muttei se ole niin kaukana kuin luulet sen olevan. Oikeastaan se on aika lähellä. Ihan tässä vieressä. Sinun täytyy päättää ottaa ensimmäinen askel ja loppu onkin historiaa. Päättää tehdä siitä totta. Päättää. Oletko vielä sitä mieltä, ettei kannata tai ettet pysty? Tai, että sinua jännittää ja pelottaa liikaa? Ei haittaa! Minä sanon sinulle, että vaikka sinua jännittäisi ja pelottaisi kuinka paljon, tee se. Mitä enemmän teet ja otat rohkeuden askelia, sitä vähemmän ne jatkossa pelottavat ja jännittävät. Vaikka sinä tärisisit, hampaat kolisisi ja kuola valuisi suusta, tee se silti! Ja vaikka lopputulos olisi mikä tahansa, tulet oppimaan. Tulet oppimaan NIIN paljon. Joko voitat tai opit. Häviäminen on oppimista.

 She was the first one that I hugged. They seemed like a foreigner so I spoke English with her until she asked "where are you from". Then I said "from Finland" and we both started to laugh a lot because we realized that both of us are Finns :DDDD!!!

Miten Minä voin päästä Oopperajuhliin näyttämöavustajaksi? Pieni infopaketti juuri Sinulle:

- Kurki aktiivisesti Savonlinnan Oopperajuhlien sivuja tulevan vuoden alussa. Tai voit suoraan kirjoittaa google-hakuun "näyttämöavustajaksi Oopperajuhliin". Täältä näkee kesän 2017 tulevat oopperat: http://www.operafestival.fi/fi/Ohjelmisto/Ohjelmisto-2017
- Laita Oopperajuhlille viestiä ja saavu haastatteluun
- Muista olla oma itsesi haastattelussa! Se paras "isku" kikkasi ;) Kannattaa jo etukäteen miettiä, millaista esiintymiskokemusta on ja mainita ne haastattelussa, jos niitä kysytään. Jos sinulla ei ole näyttelemiskokemusta, kannattaa mainita muunlainen esiintymiskokemus esimerkiksi jos olet tanssinut tai laulanut.
- Jos pääset näyttämöavustajaksi, kannattaa etsiä vuokra-asuntoa SAO:n opiskelija-asunnoista tai Tori.fi:ltä yksityisiltä vuokranantajilta.
- Ja eikun tutkimaan Savonlinnaa avoimin mielin ja nauttimaan yhdestä elämäsi parhaimmista kokemuksista!
- Jäikö kysymyksiä? Kysy ihmeessä ihan mistä tahansa asiasta: Oopperajuhlista tai vaikka unelmista :)!

IHANAA TULEVAA UNELMANTÄYTTEISTÄ VIIKKOA! ENSIVIIKKO HYVÄ VIIKKO OTTAA ASKELEITA KOHTI UNELMIAAN! TAI VAIKKA VAAN LEVÄTÄ JA NAUTTIA ELÄMÄSTÄ!

HAVE A WONDERFUL DREAM FILLED WEEK! IT´S A GOOD WEEK TO TAKE STEPS TOWARDS YOUR DREAMS! OR JUST RELAX AND ENJOY LIFE!

Ps. Uusia jänniä uudistuksia on tulossa blogiini ;) Stay tuned! 

Ps. I´m doing new exciting changings in my blog ;) Stay tuned!

WITH LOVE IIDA <3

The most easiest vegan rolls

Heippa kaikille! Siitä on jo liian pitkä aika, kun kirjoitin viimeksi. Palasin pari päivää sitten Ryttylän seikkailultani ja nyt pidän pienen paussin ennen seuraavaa seikkailuani. Saatte kuulla lisää kesän seikkailuistani - Savonlinnasta, oopperajuhlien taiasta ja LIFE-leirin ihmeistä. Let´s get inspired!
Jälleen kerran ihanan maukas ja HELPPO resepti. Nämä sämpylät valmistuvat käden käänteessä. Aamulla voi nukkua pitkään ja leipoa tuoreet sämpylät uuniin. Helppoja, hyviä ja vegaanisia!

Maailman helpoimmat vegaaniset sämpylät (ilman hiivaa):

9 kpl:

3 dl vehnäjauhoja

2 dl grahamjauhoja (tai vaikka ruisjauhoja)

1 rkl leivinjauhetta

1/4-½ tl suolaa

2 rkl sokeria (siirappia)

2½ dl kylmää vettä

(pari porkkanaa)

soija/kaura/mantelimaitoa

auringonkukansiemeniä

1. Lämmitä uuni 200 C

2. Sekoita kuivat aineet ja vesi keskenään. 

3. Raasta porkkanat ja lisää sekaan. 

4. Tee lusikoiden avulla pyöreitä sämpylöitä ja asettele uuninpellille

5. Voitele sämpylät soija/kaura/mantelimaidolla ja ripottele päälle auringonkukan siemeniä (tai muita haluamiasi siemeniä)

6. Paista uunissa 12-15 minuuttia niin pitkään kun sämpylöiden pohjassa on vähän väriä  

7. Anna sämpylöiden hieman jäähtyä ennen tarjoilua. Sämpylät voi täyttää oman makunsa mukaan tai syödä vaikka margariinin kera. Vain mielikuvitus on rajana! Ja eikun syömään!

Hello everyone! It has been too long time when I wrote there. I came back from the adventure of Ryttylä a few days ago and now I´m going to have a little break from adventures. You will hear adventures I had this summer - about Savonlinna, the magic of Opera festival and LIFE-camp later. Let´s get inspired!
Again, I will share a lovely, tasty and EASY recipe. These rolls are made very quickly. Easy, good and vegan!

The easiest vegan rolls (without yeast) :

9 rolls:

5 dl flours (you can also replace some of flours with rye flour)

1 tablespoonbaking powder

1/4-½ teaspoon salt

2 tablespoon syrup (or sugar)

2½ dl cold water 

1. Warm up the oven to 200 C

2. Mix dry substances and water

3. Shred carrots and mix all together

4. Make round rolls using spoons and put them to baking tray

5. Lubricate rolls with soya/wheat/almondmilk and sprinkle sunflower seeds on the rolls (or other seeds)

6. Fry in the oven about 12-15 minutes, as long as the bottom of the rolls have some colour

7.  Let rolls cool a little before serving. You can full rolls with anything you like. And enjoy!

Unpainted watch moon at night

Luin eräänä päivänä kaiken maailman julkkisjuttuja ja tietoja eri näyttelijöistä ja laulajista. Julkkiksista eli toisin sanoen täysin TAVALLISISTA ihmisistä, jotka moni ihminen tietää (muttei oikeasti tunne). Joskus kuitenkin "julkkiksen" ja "tavallisen" ihmisen raja hälvenee. Ikään kuin olisi kaksi maailmaa, julkkisten maailma ja tavan tallaajien maailma. Jostain syystä ihmisiä kiinnostaa julkkisten elämä. Minuakin. Välillä myös tuntuu, että julkkiksiin suhtaudutaan eri tavalla kuin tavallisiin ihmisiin. Toki joihinkin julkkiksiin on syytäkin suhtautua eri tavalla - kunnioittaen, sillä he ovat voineet tehdä todella paljon töitä unelmiensa eteen. Se on aina kunnioittamisen arvoista (riippumatta siitä onko julkisuudessa vai ei).

Julkkikset ovat myös ihmisten motivaattoreita. Tarinoita siitä, että itsensä pystyy elättämään tekemällä asiaa, jota rakastaa. Ja että unelmistaan voi tehdä totta, vaikka aluksi se tuntuisi mahdottomalta. Heistä jotkut ovat tehneet "mahdottomasta" (mikään ei ole mahdotonta) mahdollista. Se motivoi ja inspiroi ihmisiä. Niin sen kuuluukin olla.

Julkkikset tekevät jotakin sellaista, joka saa heidät ihmisten tietouteen: maalaavat, näyttelevät, laulavat ja niin edelleen. Suurin osa tekee sitä mitä rakastaa ja tahtomattaan on ihmisten tietoisuudessa. Kuka tahansa voisi olla julkkis, sillä julkkikset ovat vain ihmisiä. Ihmisiä ,joilla on omat epävarmuutensa, pelkonsa ja haaveensa. Ihmisiä, joilla on omat ensirakkautensa ja sydänsurunsa, epäonnistumisensa ja onnistumisensa. Siitä sain inspiraation kirjoittaa tämän runon/kirjoituksen. Toivottavasti se inspiroi myös sinua.

haaleita rosoreunoja
lähes haihtuneet
ompeleet auki
solmuja
kiiltokuvia, clitteriä päällä
lapset keräävät tarra-arkkeihin

samoja rosoreunaisia mallinukkeja kauppojen näyteikkunoilla
internetin moniulotteisessa maailmassa

viivoja ympyröitä kädenliikkeitä naamalla
piilopaikkoja
peitettyjä naarmuja kolahduksia kaatumisia
-ei sellaista ole olemassa!
-ei tapahtunut!
mutta entä kun sataa ja maalit valuvat kasvoilta
kuka on sitten kuka ja mikä on mikä

moniulotteiset maailmat kieppuvat ympäri
ja päättävät luopua kiiltokuvista
-hus mene pois!
aina voi aloittaa alusta
sanotaan
piirtää vain aukaistuja solmuja
maalata spiraaleja ja puolikuita jotta voi muistaa että kuu ei loista vain kauniille
spiraalit eivät pyöri vain tietyille
ne pyörivät kaikille

ja näyteikkunat joiden takana seisovat vain maalaamattomat
kahdella jalalla valmiina kaatumaan jotta voivat taas nousta
valmiina pakenemaan jotta voivat palata
aina yhä uudestaan jotta spiraaleilla ja puolikuilla olisi tarkoituksensa
niiinkuin meillä kaikilla

Oli jo todella kovat vieroitusoireet kirjoittamisesta (believe me). Lisää kirjotuksia on tulossa ja ihanan maukkaita vegaanireseptejä ;)
Ihanaa ja inspiroivaa tulevaa päivää JUURI SINULLE <3
One day, I read different kind of things about singers and actors, about celebrities in other words about ORDINARY PEOPLE which many people identify (but not know personally). But sometimes boundaries of celebrities and "ordinary people"  disappears. Like there would be two worlds. The world of celebrities and the world of ordinary people. For some reason people are interested in life of celebrities. Including me. Sometimes I feel that people react to celebrities in a different way than to "ordinary" people. For sure people can react differently to them - appreciate some celebrities because many of them have worked hard towards their dreams. It´s always worth appreciating for (regardless of whether a person is a celebrity or not).

Celebrities are also motivators for people. Stories about having a living doing what you love. That you can make your dream come true even if it feels impossible at first. Some of them have made impossible possible. It motivates and inspires people. That´s how it should be.

Celebrities do something which is why they are recognized by people: they paint, act, sing and so on. I think many of them do what they love and don´t actually want to be recognized by people. Anybody would be a celebrity because celebrities are just human beings. People who have their own insecurities, fears and dreams. People who have their own first loves and heartbreaks, failures and successes. That´s what inspired me to write this poem/writing:

pale crackedges
almost faded
sewings open
nodes
gloss photos, clitter on it
children are collecting them to their sticker sheets

same crackedged mannequins in the shop windows
on the multi-dimensional world of internet

lines circles handmoves in the face
hiding places
hided scratches knocks collapses
-they aren´t real
-not happened
what about when it´s raining and paintings drain from faces
who is then who and what is what

multi-dimensional worlds spin around
and decide to relinquish gloss photos
-go away!
one can always start over
that is said
draw only opened nodes
paint spirals and half moons so we can remember that moon doesn´t shine only for beauties
spirals don´t spine only for specific ones
they spine for everyone

and shop windows in which there are only non-painted
standing with two feet ready to fall so they can rise
ready to run away so they can come back
all over again so spirals and half moons have their meaning
as we all have

Hopefully it inspires you too. I had very big withdrawal symptoms from writing. Fortunately more writings are coming and delicious and yummy vegan recipes. I wish FOR YOU a lovely and an inspiring day <3 Make most of it!!!

The Redwood Tree

Keep searching. Keep moving forward. Keep getting to know yourself more deeply. Keep learning to love yourself more deeply. Keep loving and accepting other people. Keep getting to know new things. Keep trying new things. Keep fulfilling your dreams. Keep growing.
And never give up. Defeated isin´t the one who fails time after time. Defeated is the one who gives up. Because when you give up, you stop growing. You stop learning.
And winner isin´t the one who always is in the first place. Who always wins. Winner is the one who never gives up even in the moments he loses. Winner is the one who learns when he is defeated and enjoys when he wons. Winning and losing aren´t opposites. They are different wavelengths. Other one feels more bad and the other one feels better. But it doesn´t mean that winning is good or losing is bad. They are just different kind of experiences that make us feel different feelings. They are opportunities to get to know ourselves more deeply. To acknowledge why in many cases losing feels bad and winning feels good. 
Keep winning. Keep losing. Keep living without being afraid of failures. You will definitely fail if you live fully. But only people who fail can success. They know that failing is an opportunity to grow. To feel new feelings. To get to know oneself better. To feel alive.
And don´t be afraid to do things that you love. It will be definitely the most scaring thing to do. That´s why it feels so good. That´s why you will learn the most of it. Feel your fear, say hi to it, hug it and accept it. Do things that you love even if you feel like vomiting. 
And take the first step towards you dreams. The step that makes your heart beat soooo fast that you want to run away. But still, take it. Because that step will lead you to a great adventure. Adventure that will definitely shake you and your life. You won´t be the same. Your life won´t be the same. But you keep growing. You keep living fully. You keep feeling alive. You keep being alive, like the Redwood tree.

A little booster, encouragement and inspiration for the new week! You know what? I´m living a half of the Summer in Savonlinna.  I´m an acting assistant in Opera festival there. And my practices will start tomorrow. Woaaah how exciting. Let´s see what will happen.
Have a weirdo, chilled and lovely weekie <3