Olet nuori ja kaunis

Katsottiin kaksoisiskoni kanssa (kyllä minulla on kaksoisisko, muttei olla identtisiä:D) vanhoja kuvia tietokoneelta. Kuvia, joista jotkut oli otettu kymmenen vuotta sitten. Oli jännä, miten jotkut muistot tuntuivat kuin olisivat tapahtuneet eilen. Muistan sen hetken, kun pelattiin ilmakiekkoa siskon kanssa Gran canarialla. Tai tavattiin kadulla geishaksi pukeutunut nainen ja otettiin hänen kanssaan yhteiskuva. Ysin päättäjäiset, jolloin minulla oli mekko vinossa. Matkan Loro Parkkiin, jossa eläimet ovat kuin näyteikkunan vaatteita. Ihmiset katsovat häkitettyjä eläimiä ja räpsivät kuvia, kun valaat hyppäävät voltteja. Silloin se tuntui hauskalta ja kivalta, nykyään ajatuskin tuollaisesta paikasta kauhistuttaa. Eläimet on viety Loro parkkiin ihan vaan huvin vuoksi ja ihmisen nautinnoksi. Tai Halloween juhlat, joihin leivoin harmaita kuppikakkuja. Synttärit ja pikkujoulut, joita vietettiin meidän "mafian" eli kaveriporukan kanssa. Herkut, mafioosan, syvälliset keskustelut elämästä, tulevaisuuden pohtiminen, halit ja suklaatee. Suklaatee. Ei vitsit se maistui hyvältä, onneksi sitä löytyy vieläkin ystäväni kaapista. Jotkut muistot tapahtuivat viisi vuotta sitten, jotkut viikko sitten.

Tuntuu jännältä katsoa vanhoja kuvia, joissa näytän söpöltä ja kauniilta. Mutten silloin tuntenut itseäni kauniiksi. Tai ajatellut, että vaatteeni ovat söpöjä. Monissa kuvissa myös paistaa ujous, jännittyneisyys ja herkkyys. Pelko siitä, mitä mieltä muut ovat minusta. Pelko tuomituksi tulemisesta. Välillä on hyvä miettiä, mitä on tapahtunut menneiden vuosien aikana. Mitä sinussa on tapahtunut. Mitkä asiat ovat muuttuneet. Mitkä pysyneet samanlaisina. Ajattelitko liikaa muiden mielipiteitä vai Je ne regrette rien?

Oli myös ihana nähdä ujoutta. Tiedän ainakin, etten siinä vaiheessa piilotellut sitä. Minulla ei ollut vielä silloin kovaa kuorta, jonka taakse olisin kätkenyt ujouden ja herkkyyden. Oven, jonka taakse jäävät pelko ja jännitys. Ovi, joka on lukossa. Tunnelukko. Myöhemmin pelko toisten tuomitsemisesta ja hyväksynnän hakeminen saivat minut lukitsemaan tunteeni. Se oli aikaa, jolloin "olin" kova. En oikeastaan itkenyt toisten aikaan tai näyttänyt jännitystä tai pelkoa. En halunnut, että muut huomaisivat, että minä olenkin "heikko". Että minua pelottaa ihan hirmuisesti se, että hyväksyvätkö muut minut. Rakastavatko muut minua. Se oli syy, miksi minulle muodostui ovia, tunnelukkoja. Se oli tapa hakea hyväksyntää ja rakkautta itseni ULKOPUOLELTA, mikä tarkoittaa sitä, että rupesin toimimaan miten muut halusivat minun toimivan. Olin sellainen kuin ajattelin muiden haluavan minun olevan. Joistakin tunteista tuli sallittuja ja joistakin kiellettyjä. Esimerkiksi ilo ja tyytyväisyys olivat sallittuja tunteita kun taas viha, jännitys, pelko ja häpeä olivat kiellettyjä tunteita. Kun tunsin jännitystä, aukaisin oven, puhalsin sen oven taakse ja lukitsin oven tiukasti. Ajattelin ,että jos tunnen jännitystä tai pelkoa, muut eivät tykkäisi minusta. Tai vihaa ja ärsytystä. Muuthan eivät olisi enää minun kavereitani. En ollut siis "sujut" itseni kanssa tai rehellinen itselleni. Hain niin kovasti rakkautta ja hyväksyntää, että olin valmis olemaan joku muu. Joku, joka ei ole inhimillinen. Rooli. Maski.

Ongelma oli se ,että hain rakkautta ja hyväksyntää itseni ULKOPUOLELTA, toisista ihmisistä. Silloin hyväksyntä ja rakkaus ovat hyvin huteralla pohjalla. Perusta on tehty hiekasta. Sen voi puhaltaa helposti pois eikä jäljelle jää mitään. Silloin itsetunto on riippuvainen toisista ihmisistä. Itsetunto romahtaa, jos muut eivät tykkää ja kohoaa jos muut tykkäävät. Se on hyvin raskas rooli ylläpitää. Niin raskas, että minun piti valmistautua pitkään siihen, että pystyin pitämään sen roolin yllä. Jotta näyttäisin onnelliselta.

Muistan kuinka lukion kakkosvuoden keväällä elämä rupesi ensimmäistä kertaa avartumaan eri näkökulmasta. Oli minun ja kaksoisiskoni 18-vee synttärit. Ihanat ystäväni olivat tehneet meistä hauskat videot ja hommaneet meille yllätyslahjat. Myöhemmin menin sydän kurkussa ostamaan elämäni ensimäiset siiderit. Minua jännitti niin ,että koko kehoni melkein tärisi. Minulla ei ollut edes passia mukana vaan pokkana näytin kela- ja opiskelukorttia. Ja sain kuin sainkin hommattua ekat siiderini. Sen jälkeen menimme uimaan alasti extemporella syrjäisemmälle uimarannalle  ja juomaan siiderit. Muistan ,että sen kokemuksen jälkeen tajusin miten mahtavaa on tehdä asioita out of blue ja seikkailla. Minusta tuli täysi-ikäinen (Ei aikuinen. En kyllä vieläkään tunne olevani aikuinen vaikka olenkin täysi-ikäinen) ja jokin loksahti sisälläni. Samaisena kesänä päätin ,että abivuonna rikon rajojani ja teen jännittäviä juttuja. Menin myös ekaa kertaa Ilosaarirockiin vapaaehtoistyöntekijäksi keräämään roskia kesällä . Se oli mahtava muisto, sillä tutustuin tyyppiin joka abivuotensa jälkeen lähti kaverinsa kanssa ajamaan pyörillä pariksi kuukaudeksi Eurooppaan. Sain myös kuulla hänen mahtavia liftaus- ja dyykkaustarinoitaan.

Hain Joensuun Ylioppilasteatteriin abivuoden syksyllä. Muistan kuinka pääsykokeissa minua jännitti niin paljon, että kynäni tärisi kun kirjoitin yhteistietojani. Mutta samaan aikaan se päivä oli yksi elämäni mahtavimmista. Tanssimme, improsimme, juttelimme siitä, mitä mielenterveyshäiriöitä kullakin Nalle Puh hahmolla on (ihan oikeasti :DDD), joimme PALJON teetä ja juttelimme  syvällisiä juttuja tähtitaivaan alla. Siitä jäi sellainen tunne, että suuria asioita tulee tapahtumaan. Energia virtasi koko kehossani ja tunsin olevani elossa. Niin elossa, että olisin voinut halata jokaista vastaantulevaa ja juosta satoja kertoja talon ympäri. Elämänenergia. Energia, joka alkaa virtaamaan kun ihminen tekee jotakin uutta tai rikkoo rajojaan. Tekee jotakin todella jännittävää ja pelottavaa. Ja juuri siitä syystä tuntee olevansa elossa. Pystyvänsä mihin vain. Päädyinkin näyttelemään klovnia Pisarat lyhytnäytelmässä. Se oli uskomaton kokemus. Sain olla pelle! Siitä syntyi todellinen rakkaus klovneriaa kohtaan. Miten ihanaa on olla pellenä, näyttää avoimesti kaikki tunteensa lavalla. Pelätä suunnattomasti. Ujostella ja peittää kasvonsa. Yleisö tykkää siitä. Aitous on hassua.

Lauloin ja näyttelin myös koulumme musiikkinäytelmässä mummoa, joka oli kuolemassa. Siinäkin pääsin ylittämään rajojani, sillä lauloin näytelmässä. Se oli aivan ihanaa. Tanssin ja lauloin siitä ,kuinka mummo oli nuorempana kohdannut saksalaisen sotilaan ja rakastunut. Heidän kohtaamisensa kesti koko kesän ajan, rakkaus loppuelämän. Mummolla oli ollut aviomies ja lapsia, mutta siitä huolimatta nuoruuden rakkaus ei koskaan haihtunut. Se oli kirjailtuna mummon tekemään pitsiliinaan. Hänen hartaimpaan tavaraansa. Oli ihanaa elää sellainen tarina. Tarina sodan ajan rakkaudesta ja siitä, kuinka yksi kohtaaminen voi muuttaa koko elämän. Mummolla oli myös viisaita ajatuksia. Hän mietti, mitä toivoa jos näkee tähdenlennon. Jos näkisit tähdenlennon, mitä toivoisit? Lisää elinpäiviä, onnea, terveyttä, rakkautta...aikaa?

Samana syksynä tutustuin myös upeisiin ihmisiin ja rupesin käymään Vapaa seurakunnan nuortenilloissa. Menin nuorteniltoihin ja ylistysten aikana itkin. Itkin suunnattomasti ja puhdistin itseäni. Jumala puhdisti minua. Muistan senkin, kun aluksi en uskaltanut nousta tanssimaan ylistysten aikoihin. Sitten eräänä kertana nousin ja tanssin vaan musiikin tahtiin. Olin täynnä rakkautta enkä välittänyt mistään muusta kun tanssista. Tanssin vain.

Päätin jo abivuoden syksyllä, että pidän välivuoden. Siitä huolimatta tulevaisuus ahdisti. Mitä teen välivuonna? Millaisen ammatin haluan? Entä jos en pystykkään päättämään tulevaa opiskelupaikkaani. Miten elää ilman rahaa - kirjaa lukiessani tajusin ettei kyse olekaan ammatin valinnasta. Oikeastaan ammattikin on vain määritelmä jonkinlaisella toiminnalle. Joku musisoi ja häntä kutsutaan muusikoksi. Joku leipoo ja häntä kutsutaan leipuriksi. Olin miettinyt koko ajan väärää kysymystä. Kysymys ei ollut siitä ,mitä haluan olla isona. Millaisen ammatin haluan. Kysymys on siitä, mitä RAKASTAT tehdä. Eikä sen tarvitse olla ammatti. Miten haluat TOIMIA?  Mitä HALUAT tehdä?

Minulla oli myös vaikeuksia valita yksi TOIMINTA. Haluan laulaa, näytellä, tanssia, joogata, kirjoittaa, lukea, juosta, kokeilla kaikenlaisia lajeja, surffata, purjehtia, opiskella kieliä, psykologiaa, filosofiaa ja muita tieteitä, vaeltaa, matkustaa, valokuvata, askarrella, tehdä vapaaehtoistöitä, oppia soittamaan kitaraa, oppia sirkusta...Kunnes tajusin, ettei kyse ole yhdestä toiminnasta. Ymmärsin, ettei minun tarvitse sitoutua yhteen toimintaan loppuelämäkseni. Minun ei tarvitse esimerkiksi hakea muusikoksi, esiintyä lavoilla ja ansaita elantoani sillä tavalla. Tajusin, että voin perehtyä erilaisiin toimintoihin ja vaihtaa erilaisten toimintojen välillä. Voin vaikka opiskella teatteria, laulamista, tanssia ja joogaa. Minun ei tarvitse olla näyttelijä, laulaja, joogi tai mikään muukaan. Voin tehdä sitä, mitä kullakin hetkellä haluan. Voin käydä vaikka Kiinan ja Arabian kielikursseilla ja samaan aikaan opiskella tanssia. Kyse ei olekaan siis ammateista vaan siitä, että tekee sitä mitä rakastaa. Siitä, että voi kehittää itseään monin eri tavoin määrittelemättä itseään yhden toiminnan ihmiseksi. "Minä olen poliisi. Minä taas olen maalari." Voi vaikka todeta, että minä tykkään maalata, mutta olen myös paljon muutakin kuin maalari. Eikä kaiken tarvitse olla maksullista. Voi vaikka näytellä Ylioppilasteatterissa, opiskella kieliä kirjaston materiaaleilla, käydä ilmaisissa tanssiworkshopeissa, opiskella muusikoksi konservatoriolla, kirjoittaa blogia ja/tai päiväkirjaa tai vaikka jakaa uusien ystävien kanssa taitoja. Jos joku osaa tanssia, hän voi opettaa sitä muillekkin. Ystävä voi vaikka osata hepreaa, laulamista, kitaran soittoa, rakentamista, kvanttifysiikkaa, jogloorausta, runojen kirjoittamista tai nimetä kaikki muumilaakson hahmot. Kokkaustaitoinen kaveri voi kokata kaverilleen. Kaveri voi taas opettaa hänelle melonnan alkeita ja lainata hänelle kajaakkia. Samalla mielikuvitus kehittyy, kun saa miettiä luovia keinoja kokeilla erilaisia juttuja (myös ilman rahaa).

Rikoin siis abivuonna rajojani ja samalla tutustuin itseeni syvemmin, mikä tarkoittaa sitä että lukkoja avautui lukko toisensa jälkeen. Pinnan alta rupesi paljastumaan pettymystä, surua, pelkoa ja jännitystä. Tunteita, joita olin visusti piilotellut. Omia tunteitaan ei kuitenkaan pidä piilotella tai peitellä. Muuten ei ole rehellinen itselleen ja jää paitsi ihanista tunnekokemuksista. Jotkut tunteet saattavat tuntua epämielyttäviltä. Siitä huolimatta jokainen tunne on välttämätön ja kertoo jostakin. Tunteet voivat paljastaa lapsuudessa peiteltyjä pelkoja tai kertoa esimerkiksi lähestyvästä vaarasta. Yksinkertaisuudessaan tunteet ovat kuitenkin hauska elämys. Miten ihana onkaan tuntea. Tuntea häpeää, iloa, surua, kateutta, pelkoa, vihaa...vaikka kaikki tunteet eivät TUNTUISIKAAN miellyttäviltä.
Itseeni tutustuminen johti siihen, että rupesin etsimään rakkautta ja hyväksyntää ITSESTÄNI. Rupesin rakentamaan sellaista perustaa, jota tuuli ei voi pyyhkäistä tai sade pilata. Perustaa, joka perustuu itse-rakkaudelle (ITSE-rakkaus=rakkaus, joka lähtee syvältä itsestä). Ja toki minun tilanteessani myös Jumalan rakkaudelle. Jumalan ehdottomalle hyväksynnälle ja rakkaudelle. Minun ei enää tarvinnut peitellä väsymystä, vihaa, katkeruutta, häpeää tai mitään muutakaan tunnetta. Pystyin nimeämään tunteeni ja tuntemaan ne. Tuntea, miltä esimerkiksi viha tuntuu. Onko se painava vai kevyt tunne. Tuntuuko se miellyttävältä vai epämiellyttävältä. Millasia ajatuksia se herättää. Mitä enemmän avaa oviaan, sitä syvemmin oppii tuntemaan ja rakastamaan itseään. Rakkaus pääsee virtaamaan vapaasti avatuista ovista. Ja sellainen rakkaus lähtee itsestä ja loistaa koko ympäristöön.

Toki itsensä rakastaminen ja tutustuminen on elämän mittainen prosessi. Minulla on vielä tunnelukkoja, jotka kaipaavat avaamista. Eikä pelko ja jännitys katoa minnekkään, sillä ne ovat tunteita. Lyhytkestoisia tunteita. Tunteet tulevat ja menevät, mutta niihin suhtautuminen muuttuu. Aina on mahdollisuus tutkia itseään lisää, kokeilla uusia TOIMINTOJA, opetella rakastamaan itseään lisää, olla välittämättä vähemmän muiden mielipiteistä jne.

Oli lauantai 4.6. Paljon on muuttunut. Paljon on tapahtunut. Minun lakkiaiseni. Pääsin laulamaan toista kertaa lakkiaisissa. Viime vuonna lauloin Samuli Edelmanin Mahdollisuus biisin. Silloin minua jännitti niin paljon etten uskaltanut fiilistellä musiikin tahtiin. Tällä kertaa lauloin yhden lempilauluistani, Olavi Uusivirran Nuori ja kaunis - biisin. Ja tällä kertaa jännitti myös, muttei se haitannut. Fiilistelin silti ja annoin mennä. Sehän oli viimeinen esiintymiseni siinä koulussa.

Pääsin lukion läpi. Lakkiaispäivä oli ohi vilauksessa. Vasta seuraavana päivänä ymmärsin, että nyt se on ohi. En enää nää samoja ystäviä niin usein. Lähden maailmalle ja muutan pois kotoa (josta kerron  myöhemmässä postauksessa lisää). Vasta kun on "hyvästien" aika ,ymmärtää kuinka tärkeitä ihmisiä onkaan elämässä. Kuinka ihania muistoja kokikaan. Ja silloin haluaisi palata niihin muistoihin. Halloweenjuhliin, Ganarian matkoille ja lavalle laulamaan elämän mahdollisuuksista. Silloin haluaa mennä sanomaan ystävilleen ,miten rakkaita he ovat ja halata heitä. Sen vuoksi kannattaa nauttia joka hetkestä täysillä. Kertoa rakkailleen, kuinka tärkeitä he ovat. Halata pitkään. Jutella monia tunteja ilman kiireitä ja kalenteria. Itkeä ja nauraa toisen seurassa. Olla läsnä. Sillä yleensä ihminen katuu eniten sitä, mitä ei TEHNYT tai sitä mitä ei SANONUT. Mutten tekisi mitään toisin tai vaihtaisi yhtään mitään. Kaikki tapahtui niin kuin sen oli tarkoitus tapahtua. Sain sanottua monia kertoja kuinka tärkeitä ystäväni ovat ja halattua monia kertoja. Eikä ystävyys jää tähän. Rakkaushan ei katso aikaa eikä paikkaa. Rakkaus vaan on.

Oletko sinä sanonut rakkaillesi kuinka rakastat heitä tai mitä heissä rakastat. Oletko halannut heitä pitkään tai kuunnellut, kun heillä on ollut murheita. Oletko ollut läsnä. Oletko tehnyt asioita, joita rakastat. Nou hätä, joka päivä voi aloittaa alusta. Joka hetki voi aloittaa alusta. Joka hetki voi halata!
Rakkauden täytteistä päivää kaikille <3! Lopuksi vielä lakkiaisfiilistelyä ja vähän nuoruuden tuulia.

"olet nuori ja kaunis

mutta kuka se on kun huutaa
keksinyt ruudin
mutta kuka se on kun ampuu
koivun oksa hiljaa hakkaa ikkunaan tuuliko
se on kun huutaa vai onko se joku muu"

Ps. lakkiaisista tulee kuvia myöhemmin ;) And I will translate this post later!